Boghassa on maalaiskunta ja sen keskuspaikka Kidalin alueen Abeïbaran piirissä Malissa[1]. Se sijaitsee Adrar des Ifoghas -vuoristossa noin 200 kilometriä Kidalista koilliseen. Kunnan pinta-ala on 11 000 neliökilometriä.[2] Asukkaita on 3 400 henkeä (vuonna 2009)[3].

Boghassa

Boghassa

Koordinaatit: 20°1′9″N, 2°15′36″E

Valtio Mali
Alue Kidal
Piiri Abeïbara
Hallinto
 – Asutustyyppi kunta
Väkiluku (2009) 3 400











Kunta rajoittuu idässä Abeïbaran piirin Tinzawatènen ja etelässä Abeïbaran kuntiin, lännessä Tessalitin piirin Tessalitin kuntaan sekä pohjoisessa Algeriaan. Alue käsittää Esselyn vuorijonon sekä Edekilin ja Tadalokin laaksot. Ilmasto on äärimmäisen kuuma ja kuiva. Vuotuinen sademäärä on 50 millimetriä. Kasvillisuus on keskittynyt wadien ja laaksojen pohjille. Eläinkunta käsittää gaselleja, sakaaleja, matelijoita, jyrsijöitä ja trappeja.[2]

Paikkakunta on saanut alkunsa ranskalaisten siirtomaaisäntien perustamasta rajavartiostosta. Boghassan kunta käsittää kaksi kylää ja neljä paimentolaisryhmää. Asukkaat ovat etupäässä tuaregeja. Lisäksi on pieni joukko arabeja.[2]

Seudun tärkein elinkeino on karjanhoito. Kotieläimiä ovat vuohet, lampaat, kamelit ja aasit. Lisäksi harjoitetaan perinteisiä käsityöammatteja, puutarhaviljelyä ja pienimuotoista kaupankäyntiä. Nuoriso hakeutuu ansiotöihin Kidaliin ja Algeriaan.[2]

Kunnassa on yksi koulu ja terveysasema.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Communes de la Région de Kidal matcl.gov.ml. Arkistoitu 9.3.2012. Viitattu 14.5.2012. (ranskaksi)
  2. a b c d e Plan de Sécurité Alimentaire Commune Rurale Boghassa 2007-2011 aec.msu.edu. Arkistoitu 20.9.2012. Viitattu 14.5.2012. (ranskaksi)
  3. Resultats Provisoires RGPH 2009 (Région de Kidal) instat.gov.ml. Arkistoitu 22.7.2011. Viitattu 14.5.2012. (ranskaksi)