Bob Saget

yhdysvaltalainen koomikko

Robert Lane ”Bob” Saget (17. toukokuuta 1956 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat9. tammikuuta 2022 Orlando, Florida, Yhdysvallat)[1] oli yhdysvaltalainen stand up -koomikko, televisiojuontaja, näyttelijä, ääninäyttelijä ja elokuvantekijä. Hänet tunnettiin varsinkin kotimaassaan parhaiten Daniel Tannerin roolista tilannekomediasarjoissa Full House (1987–1995) ja Fuller House (2020) sekä Amerikan hauskimmat kotivideot -sarjan juontamisesta vuosina 1989–1997. Näiden lisäksi Saget tunnettiin rivosta stand up -komiikastaan, johon kuului monesti koomisia lauluja akustisen kitaran säestäminä.

Bob Saget

Saget esiintyi sivuosissa ja cameorooleissa monissa televisiosarjoissa, kuten Huff – terapian tarpeessa, Aikahyppy, Joey, Entourage ja Kova laki. Hän oli myös ääninäyttelijänä animaatiossa Madagascar ja kertojana komediasarjassa Ensisilmäyksellä.[2]

Vuonna 2007 Saget esiintyi ensimmäistä kertaa HBO:n järjestämässä stand up -spesiaalissa, joka julkaistiin sittemmin DVD:llä. Vuonna 2008 Saget oli Comedy Central Roast -sarjan ”piinapenkissä”.

Saget löydettiin tammikuussa 2022 kuolleena orlandolaisesta hotellihuoneesta. Saget oli lyönyt päänsä johonkin ennen nukkumaanmenoa ja hän menehtyi nukkuessaan. Hän oli Yhdysvaltain-kiertueella ja esiintynyt edellisenä päivänä Jacksonvillessä.[3]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bob Saget.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.