Bob Benny (oik. Emilius Wagemans, 18. toukokuuta 1926 Sint-Niklaas, Belgia29. maaliskuuta 2011 Sint-Niklaas, Belgia) oli belgialainen laulaja ja musikaalinäyttelijä. Bennyn ura alkoi toisen maailmansodan jälkeen kahvilassa kotikaupungissaan Sint-Niklaasissa, ja hän julkaisi ensimmäisen levynsä 'k Ben verliefd vuonna 1951.[1] Bennyn ensimmäinen hitti oli vuonna 1957 julkaistu Cindy, Oh Cindy, joka sijoittui Belgian singlelistalla parhaillaan toiseksi.[2]

Benny voitti belgialaisen Eurosong 1959 -laulukilpailun kappaleella Hou toch van mij ja tuli näin valituksi Belgian edustajaksi vuoden 1959 Eurovision laulukilpailuun.[3] Benny sijoittui kansainvälisessä kilpailussa kuudenneksi 11 kilpailijan joukosta.[4] Benny voitti myös Eurosong 1961 -kilpailun kappaleella September, gouden roos ja valikoitui näin Belgian edustajaksi myös vuoden 1961 Eurovision laulukilpailuun.[5] Tällä kertaa Benny sijoittui kansainvälisessä kilpailussa jaetulle 15. ja viimeiselle sijalle.[6]

Benny kärsi halvauksesta vuonna 2001 ja joutui tämän vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin. Samana vuonna Benny ilmoitti julkisesti olevansa homoseksuaali. Vuonna 2003 Bennylle järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti. Vuonna 2006 täyttäessään 80 Benny ilmoitti olevansa täysin toipunut. Benny kuoli 84-vuotiaana 29. maaliskuuta 2011.[7]

Valikoitu diskografia[1] muokkaa

Albumit muokkaa

  • Een avond met Bob Benny (1965)
  • Show Bob Benny (1966)
  • Show (1966)
  • Een avond met (1970)
  • Mijn lied voor jou (1971)
  • That's Entertainment (1987)

Singlet muokkaa

Sijoitus Belgian singlelistalla
  • Cindy oh Cindy (1957) #2
  • Boemel-potpourri "Bij Madelonneke" (1957) #16
  • Hou toch van mij (1959) #4
  • Paola (Droomprinsesje uit het zuiden) (1959) #7
  • Waar en wanneer (1963) #24
  • Alleen door jou (1963) #12
  • Bella Maria (1964) #16

Lähteet muokkaa

  1. a b https://www.ultratop.be/nl/showinterpret.asp?interpret=Bob+Benny#disco
  2. Bob Benny – Cindy oh Cindy ultratop.be. Viitattu 18.3.2022.
  3. Belgium: Eurosong 1959 eurovisionworld.com. Viitattu 18.3.2022.
  4. Bob Benny eurovision.tv. Viitattu 18.3.2022.
  5. Belgium: Eurosong 1961 eurovisionworld.com. Viitattu 18.3.2022.
  6. Bob Benny eurovision.tv. Viitattu 18.3.2022.
  7. Vlaamse zanger Bob Benny is overleden vrt.be. Viitattu 18.3.2022. (hollanniksi)