Blue Origin

yhdysvaltalainen avaruuslaitevalmistaja

Blue Origin on yhdysvaltalainen avaruuslaitevalmistaja ja -operaattori. Sen perusti Jeff Bezos vuonna 2000.

Blue Origin
Perustettu 2000
Perustaja Jeff Bezos
Kotisivu www.blueorigin.com

Yhtiön tavoitteena ovat miehitetyt avaruuslennot. Alkuvaiheessa yhtiö tavoittelee miehitettyjen alikiertoradan lentojen suorittamista ja etenemistä kohti kiertoradalle yltäviä lentoja. Yhtiön tavoitteena on käyttää alusta alkaen uudelleenkäytettäviä raketteja ja avaruusaluksia.

Blue Originin ensimmäinen kiertorataraketti on kehitteillä ja se on tarkoitus laukaista ennen vuotta 2020.[1]

Laukaisuhistoria muokkaa

Ensimmäinen koelento 29. huhtikuuta 2015 oli lähes onnistunut. Kapseli nousi 93,6 km:n korkeuteen ja laskeutui laskuvarjon varassa, kuten oli suunniteltu. Mutta raketti, joka oli tarkoitus saada laskeutumaan rakettimoottorinsa avulla, ei laskeutunut onnistuneesti.[2] Syyksi tälle arvioitiin hydrauliikkajärjestelmän paineiden menetys.[2] Lennolla saavutettiin suurimmillaan mach 3:n nopeus.[2]

23. marraskuuta 2015 toinen koelento onnistui. Kapseli palasi laskuvarjolla onnistuneesti ja lisäksi raketin laskeutuminen onnistui myös. Rakettivaihe nousi 100,5 km:n korkeuteen ja laskeutui sitten omille jaloilleen maahan rakettimoottorinsa avulla.[3] Kyseessä oli ensimmäinen pehmeä rakettivaiheen laskeutuminen avaruudesta omia moottoreita käyttäen ja pystyyn maahan laskeutuen. Avaruuden rajana pidetään 100 km eli raketti ylitti sen juuri ja juuri.

22. tammikuuta 2016 Blue Origin toisti samalla raketilla vastaavan n. 100 km:n korkuisen lennon kuin 23. marraskuuta 2015.[4] Eli kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun samalla raketilla toistettiin edellä mainitun kaltainen lento.

Lokakuussa 2016 Blue Origin testasi onnistuneesti New Shepardin laukaisustapakenemisjärjestelmää (launch escape system).[5]

Tuotteet muokkaa

New Shepard on uudelleenkäytettävä avaruusalus, joka on tarkoitettu alikiertoradan laukaisuihin. Siihen kuuluu kantoraketti ja kapseli. Kantoraketti laukaistaan pystystä, ja se laskeutuu pystyssä rakettimoottorinsa avulla. Kantoraketilla laukaistava kapseli on paineistettu ja suunniteltu kuudelle hengelle. Jeff Bezos kävi veljensä Mark Bezosin kanssa New Shephard -aluksellaan avaruudessa, noin 107 kilometrin korkeudessa, 20. heinäkuuta 2021. Mukana olivat myös 82-vuotias Wally Funk, joka oli tuolloin vanhin avaruudessa käynyt ihminen sekä 18-vuotias Oliver Daemen, josta tuli nuorin avaruudessa käynyt ihminen.[6] Lokakuussa 2021 Funkin ennätyksen rikkoi 90-vuotias näyttelijä William Shatner, joka osallistui kolmen muun henkilön kanssa New Shephardin lennolle.[7]

BE-3-rakettimoottori käyttää nestevetyä ja nestehappea ajoaineena ja sen työntövoima on 490 kilonewtonia.[8] Sitä käytetään New Shepardissa.

Kehitteillä olevaa nestemetaania ja nestehappea ajoaineena käyttävää BE-4-rakettimoottoria on tarkoitus käyttää Blue Originin kiertoradalle laukaisevassa raketissa. Moottorin testaus on tarkoitus aloittaa 2016.[9] Lisäksi sitä on tarkoitus käyttää ainakin United Launch Alliancen kehitteillä olevassa Vulcan-raketissa. Moottorin suunniteltu työntövoima on 2 400 kilonewtonia.

Blue Origin on nimennyt aluksiaan astronauttien mukaan.[10] New Shepard on kunnianosoitus Alan Shepardille, ensimmäiselle amerikkalaiselle avaruudessa mutta ei kiertoradalla, ja New Glenn taas John Glennille, joka oli amerikkalaisista ensimmäisenä kiertoradalla Maan ympäri.[10]

Blue Originin suunnitelmissa on rakentaa ja lennättää kuulaskeutuja.[11] Vuonna 2019 Bezos esitteli Blue Moon -laskeutujan, joka olisi valmis vuoteen 2024 mennessä.[12] Laskeutujan kehitys oli aloitettu kolme vuotta aiemmin.[12]

Orbital Reef on yhtiön suunnittelema avaruusasema, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen vuonna 2027.[13]

New Glenn muokkaa

New Glenn on suunnitteilla oleva raskas kantoraketti.[10] Ensimmäinen vaihe on uudelleenkäytettävä.[10] Siinä on seitsemän BE-4-moottoria, jotka käyttävät ajoaineena metaania ja nestehappea.[10] Työntövoimaa New Glennissä on lähes 17 miljoonaa Newtonia, eli 17 000 kN.[10]

Ensimmäisen vaiheen päällä olisi lennosta riippuen joko yksi tai kaksi vaihetta lisää.[10] Kaksivaiheinen versio olisi 82 metriä ja kolmivaiheinen 95 metriä korkea.[10]

Rakettia on tarkoitus laukaista Kennedy Space Center Launch Complex 36:lta.[10]

BE-4 moottori on läpäissyt käyttötestin lokakuussa 2017.[14]

Lähteet muokkaa

  1. New Shepard -raketti onnistui jälleen - video lennosta avaruus.fi. Viitattu 25.1.2016.
  2. a b c Blue Origin’s New Shepard Vehicle Makes First Test Flight spacenews.com.
  3. Historiallista - Raketti laskeutui avaruudesta omilla moottoreillaan ilman laskuvarjoja avaruus.fi. Viitattu 29.11.2015.
  4. Amazonin perustajan raketti teki toisen onnistuneen lentonsa – video Yle Uutiset. Viitattu 24.1.2016.
  5. Video: avaruusturistialus näyttävässä onnettomuustestissä www.tiedetuubi.fi. Arkistoitu 12.10.2016. Viitattu 12.10.2016.
  6. Miljardööri Jeff Bezos kävi kymmenen minuutin pikavisiitillä avaruudessa Yle Uutiset. Viitattu 21.7.2021.
  7. 90-vuotias Star Trek -filmien tähti ammuttiin kymmeneksi minuutiksi avaruuteen – "Syvällisin kokemus mitä voi kuvitella" Yle Uutiset. Viitattu 16.10.2021.
  8. http://www.parabolicarc.com/2013/12/03/blue-origin-tests-engine-simulated-suborbital-mission-profile/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Launch. Land. Repeat. Blue Origin. Viitattu 25.1.2016.
  10. a b c d e f g h i Amazon-pomo uhoaa tekevänsä jättimäisen avaruusraketin | Tiedetuubi www.tiedetuubi.fi. Arkistoitu 15.11.2016. Viitattu 14.11.2016.
  11. https://nordic.businessinsider.com/jeff-bezos-blue-origin-lunar-lander-2018-10?r=US&IR=T
  12. a b Jeff Bezos Unveils Blue Origin’s Vision for Space, and a Moon Lander nytimes.com. 9.5.2019. Viitattu 2.1.2021. (englanniksi)
  13. Mike Wall: Blue Origin's private Orbital Reef space station passes key design review space.com. 24.8.2022. Viitattu 3.2.2024. (englanniksi)
  14. Eric Berger: Blue Origin just sent a jolt through the aerospace industry Ars Technica. Viitattu 23.10.2017.