Bernin Jura (ransk. Jura bernois, saks. Berner Jura) on sveitsiläisen Bernin kantonin ranskankielinen osa ja hallinnollinen alue. Alun perin Bernin Jura syntyi vuonna 1815, kun entinen Baselin hiippakunta jaettiin Wienin kongressissa Bernin ja Baselin kantoneiden kesken. Bernin kantoniin siirtyneen alueen pohjoisesta osasta muodostettiin vuonna 1979 Juran kantoni eteläosan jäädessä Bernin kantoniin.[1]

Baselin hiippakunta 1700-luvulla.
Hallinnollinen Bernin Juran alue on ollut Bernin kantonin osa vuodesta 1979.
Juran kantoni, Bernin Juran hallintoalue sekä kantonia vaihtava Moutier.

Juran kantonin erkaantuminen vuonna 1979

muokkaa

Juran kantonin perustamisen taustalla vaikuttivat kulttuuriset, kielelliset ja uskonnolliset syyt: nykyisen Juran kantonin alueen asukkaat ovat valtaosin katolisia ja ranskankielisiä, kun taas Bernin kantonin väki on pääosin saksankielisiä ja reformoituja. 1800-luvulta jatkuneiden itsenäistymiskeskustelujen jälkeen Bernin kantonissa järjestettiin vuonna 1959 kansanäänestys, jonka tuloksena enemmistö (52 %) halusi säilyttää kantonin yhtenä. 1970-luvulla järjestettiin useita kansanäänestyksiä, niin paikallisesti, kantonin alueella kuin valtakunnallisestikin:[1]

  • Vuonna 1970 Bernin kantonin kansanäänestyksessä hyväksyttiin malli, jonka mukaan erkaantumisesta päätetään vaiheittain: ensin Bernin Juran alueella, sitten hallintoaluetasolla ja lopuksi kuntatasolla.
  • Aluetason kansanäänestys järjestettiin vuonna 1974: 52 prosenttia kannatti erkaantumista.
  • Hallintoaluetason äänestys järjestettiin keväällä 1975: kolme hallintoaluetta (Delémont, Porrentruy ja Franches-Montagnes) kannatti erkaantumista, neljä (Laufen, Courtelary, Moutier ja La Neuveville) pysymistä Bernin kantonissa.
  • Kuntatason äänestyksessä syksyllä 1975 tulokset noudattivat pääsääntöisesti hallintoaluerajoja.
  • Vuonna 1978 järjestettiin liittovaltiotason kansanäänestys Juran kantonin perustamisesta. 82 prosenttia äänestäjistä kannatti uuden kantonin perustamista[2].

Juran kantoni aloitti toimintansa Sveitsin valaliiton 26:ntena kantonina 1. tammikuuta 1979. Kantonin hallintokieli on ranska ja pääpaikka Delèmont.[3]

Bernin Juran muut aluemuutokset

muokkaa

Juran kantonin syntymisen myötä Laufenin hallintoalueesta tuli Bernin kantonin eksklaavi eikä sitä enää laskettu kuuluvaksi Bernin Juran alueeseen. Laufenin alue siirtyi usean kansanäänestyksen jälkeen Basel-Landschaftin kantoniin vuoden 1994 alusta alkaen.[1]

Juran kantonin syntymisen jälkeenkin alueelliset keskustelut kuulumisesta Bernin kantoniin ovat jatkuneet. Vuonna 2013 Bernin Juran hallintoalueen kansanäänestyksessä enemmistö äänestäjistä (72 %) ei halunnut liittyä Juran kantoniin [4]. Myös kuntatason äänestyksiä on ollut useita:

  • Vuonna 2017 Moutierin kunta päätti kansanäänestyksessä siirtyä Juran kantoniin.[5]
  • Vuonna 2017 Belprahonin ja Sorvilierin kunnat päättivät pysyä Bernin kantonissa.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Gilg, Peter; Voutat, Bernard: Berner Jura (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan verkkojulkaisu) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 23.3.2015. Bern: Stiftung HLS. Viitattu 14.3.2018. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
  2. [https://www.bk.admin.ch/ch/d/pore/va/19780924/det288.html Vorlage Nr. 288 Übersicht] (Valaliiton kansanäänestyksen nro 288, 24.9.1978 tulokset) bk.admin.ch. Viitattu 15.3.2018. (saksaksi)
  3. Kohler, François: Jura (Kanton) (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan verkkojulkaisu) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 19.2.2018. Bern: Stiftung HLS. Viitattu 15.3.2018. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
  4. Berner Kantonsregierung freut sich über Nein im Berner Jura (Der Bundin uutinen 24.11.2013) derbund.ch. Viitattu 15.3.2018. (saksaksi)
  5. Moutier hat die Jurafrage «abgeschlossen» (Tages Anzeigerin uutinen 18.6.2017) tagesanzeiger.ch. Viitattu 15.3.2018. (saksaksi)
  6. Belprahon und Sorvilier bleiben beim Kanton Bern (Tages Anzeigerin uutinen 17.9.2017) tagesanzeiger.ch. Viitattu 15.3.2018. (saksaksi)