Bengalin sankarit
Bengalin sankarit (The Lives of a Bengal Lancer) on Henry Hathawayn ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1935. Clem Beauchamp sai Bengalin sankareista parhaan avustavan ohjaajan Oscar-palkinnon. Lisäksi elokuva oli ehdolla kuudessa muussa kategoriassa, joiden joukossa olivat muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot.[1]
Bengalin sankarit | |
---|---|
The Lives of a Bengal Lancer | |
Ohjaaja | Henry Hathaway |
Käsikirjoittaja | |
Perustuu | Francis Yeats-Brownin romaaniin The Lives of a Bengal Lancer. |
Tuottaja | Louis D. Lighton |
Säveltäjä | Milan Roder |
Kuvaaja | Charles Lang |
Leikkaaja | Ellsworth Hoagland |
Tuotantosuunnittelija | Roland Anderson |
Pukusuunnittelija | Travis Banton |
Lavastaja | Roland Anderson |
Koreografi | LeRoy J. Prinz |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
Levittäjä |
Paramount Pictures Netflix |
Ensi-ilta | 11. tammikuuta 1935 |
Kesto | 109 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
The New York Timesin kriitikot valitsivat Bengalin sankarit vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]
Juoni
muokkaaElokuvan tapahtumat sijoittuvat Intiaan ja sen päätähtenä on Gary Cooper, joka esittää luutnantti McGregoria, jonka komppaniaan saapuu kaksi uutta upseeria, luutnantit Forsythe (Franchot Tone) ja Donald Stone (Richard Cromwell), jonka isä on saman varuskunnan komentaja eversti Tom Stone (Guy Standing). Välttääkseen epäilykset poikansa suosimisesta eversti Stone tuskin huomaa poikaansa, joka katkeroituu isäänsä ja armeijaan. Luutnantti Stone joutuu kapinallisten kaappaamaksi ja koska eversti Stone kieltäytyy lähettämästä joukkoja pelastamaan poikaansa, lähtevät McGregror ja Fortesque oma-aloitteisesti pelastusretkelle.[1]
Roolit
muokkaaGary Cooper | … | luutnantti Alan McGregor |
Franchot Tone | … | luutnantti Forsythe |
Richard Cromwell | … | luutnantti Donald Stone |
Guy Standing | … | eversti Tom Stone |
C. Aubrey Smith | … | majuri Hamilton |
Monte Blue | … | Hamzulla Khan |
Akim Tamiroff | … | Otamanu, Gopalin emiiri |
J. Carrol Naish | … | suurvisiiri |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Brenner, Paul: The Lives of a Bengal Lancer AllMovie. Viitattu 7.6.2011. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Bengalin sankarit Internet Movie Databasessa (englanniksi)