Ben Moody

yhdysvaltalainen muusikko

Ben Raymond Moody II (s. 22. tammikuuta 1981 Little Rock, Arkansas) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, multi-instrumentalisti, musiikkituottaja ja näyttelijä.

Ben Moody
Ben Moody esiintymässä vuonna 2003.
Ben Moody esiintymässä vuonna 2003.
Henkilötiedot
Syntynyt22. tammikuuta 1981 (ikä 43)
Little Rock, Arkansas, Yhdysvallat
Ammatti kitaristi, säveltäjä, laulaja
Muusikko
Aktiivisena 1998–
Tyylilajit vaihtoehtorock
Soittimet kitara
Yhtyeet Evanescence, We Are the Fallen
Levy-yhtiöt WindUp Records
Aiheesta muualla
www.benmoody.com

Moody toimi vuosina 1998–2003 alternative rock -yhtye Evanescencen kitaristina. Yhtyeen laulajan Amy Leen hän tapasi teinivuosinaan kesäleirillä.[1] Moody ehti seurustellakin Amy Leen kanssa ollessaan mukana Evanescencessa. Hän kuitenkin jätti yhtyeen lokakuussa 2003 kesken yhtyeen kiertueen.[2]

Lähdettyään Evanescencesta Moody siirtyi rocklaulaja Avril Lavignen taustajoukkoihin. Lisäksi hänen lauluääntään voitiin kuulla Fantastic Four -elokuvan tunnuskappaleessa ”Everything Burns”,[3] jossa hän duetoi Anastacian kanssa. Vuodesta 2009 Moody on toiminut We Are the Fallen -rockyhtyeessä, johon kuuluvat entisistä Evanescence-muusikoista myös John LeCompt ja Rocky Gray.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. "Evanescence - The Split" MTV News. Viitattu 25.7.2010. (englanniksi)
  2. "Evanescence Brings Tour to Life" news.yahoo.com. Arkistoitu 21.8.2006. Viitattu 25.7.2010. (englanniksi)
  3. Ben Moody Internet Movie Database. Viitattu 25.7.2010. (englanniksi)
  4. Carly Smithson to join forces with ex-Evanescence musicians to become the Fallen latimesblogs.latimes.com. Viitattu 25.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.