Belle époque

Belle époque (ransk. Belle Époque ’kaunis aikakausi’) oli etenkin Ranskan ja Pariisin mutta myös muun Euroopan historian aikakausi 1800-luvun lopulta ensimmäisen maailmansodan alkuun 1914. Belle époque alettiin suursodan jälkeen nähdä onnellisena aikana, jolloin oli nautittu rauhasta, yltäkylläisyydestä, edistyksestä ja kulttuurillisesta kukoistuksesta.

Auguste Renoirin Le Moulin de la Galette (1876) kuvaa huvittelevia pariisilaisia.

Ajoitus ja nimityksen historia

Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyn mainosjuliste. Maailmannäyttelyn avajaiset ovat yksi belle époquen ehdotettu alkuhetki.

Belle époquen katsotaan yleisesti päättyneen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista seuranneeseen liikekannallepanoon 1. elokuuta 1914. Ajanjakson alusta on sen sijaan monia erilaisia käsityksiä. Ranskalaiset historioitsijat ovat esittäneet belle époquen aluksi muun muassa Pariisin maailmannäyttelyn avajaisia 6. toukokuuta 1889, Dreyfusin tapauksen alkuvuotta 1894, talouskasvun ja hyvinvoinnin palaamista 1896, Dreyfusin tapauksen huippukohtaa 1898–1899, tai tasalukua 1900, jolloin Pariisissa oli jälleen maailmannäyttely.

Ranskan ulkopuolella belle époquen alku on yleensä sijoitettu aikaisempaan hetkeen kuin Ranskassa, usein vuoteen 1871, kun Ranskan kolmas tasavalta oli saanut alkunsa. Tämä ajoitus on analoginen Britannian viktoriaanisen aikakauden myöhäisvaiheen ja Yhdysvaltain progressiivisuuden kauden kanssa.

Belle époque sai nimensä vasta jälkikäteen, kun se alettiin nähdä ensimmäistä maailmansotaa ja 1900-luvun muita kauhuja edeltäneenä ”kulta-aikana”. Nimitystä oli alettu käyttää Ranskassa satunnaisesti 1930-lukuun mennessä, mutta vielä silloin nimityksellä ei tarkoitettu nimen omaan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneitä nostalgisia vuosia. Vasta vuoden 1940 tienoilla nimitys tuli tarkoittamaan juuri 1900-luvun alkuvuosia, kun ranskalainen radiotoimittaja André Alléhaut otti sen käyttöön ohjelmassaan Pariisin kahvilamusiikin aikakaudesta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Elämä

Belle époquea nimitetään ”kauniiksi” ajanjaksoksi, koska se oli rauhan, yltäkylläisyyden, taloudellisen kasvun, optimismin ja elämänilon aikaa. Eurooppa sai tuolloin nauttia suuresta kulttuurillisesta edistyksestä, taiteellisesta vapaudesta, yhteiskunnallisesta rikkaudesta sekä tieteellisestä ja teknologisesta kehityksestä.

Belle époquen keskus oli Ranskan pääkaupunki Pariisi, mutta se ulottui Euroopassa aina Venäjälle asti sekä Atlantin yli Amerikkaan. Aikakausi alkoi yhden käsityksen mukaan jo Ranskan ja Preussin välisen sodan loputtua vuonna 1871. Ranskan hävittyä sodan Napoleon III:n ”Ranskan toinen keisarikunta” vaihtui ”kolmanteen tasavaltaan”. Vaikka hallitukset vaihtuivatkin tuolloin tiheään, uudenlainen hallintojärjestelmä yhdisti Ranskan kansan paremmin kuin entinen. Ranskassa ja muualla Euroopassa alkoi yli 40 vuotta kestänyt rauhan ja poliittisen vakauden aika. Kukoistava demokratia antoi ranskalaisille vapauden lupauksen, mikä sai aikaan optimismin aallon. Toinen teollinen vallankumous puolestaan pani alulle tärkeitä teknologisia ja tieteellisiä kehityskulkuja, uusia vapauksia ja taloudellisen kukoistuksen. Näissä oloissa konsumerismi, yksityisomistus ja lupaukset tulevasta levisivät koko yhteiskuntaan. Keskiluokka eli porvaristo kasvoi ja alkoi kukoistaa kuluttavana luokkana. Kultakantajärjestelmän käyttö vakautti rahan arvon ja sai kansainvälisen kaupan kukoistamaan. Pariisin maailmannäyttely 1889 lisäsi Pariisin kiinnostavuutta, kuten myös uudenaikainen Eiffel-torni.

Liikenneyhteydet ja -välineet paranivat suuresti. Ensimmäiset autot näkivät päivänvalon. Kuvassa Peugeot’n tyyppi 3 vuodelta 1891.

Kaikkien yhteiskuntaluokkien elämänlaatua parantaneita keksintöjä olivat muun muassa kaasuvoima, sähkö, juokseva vesi ja kunnollinen viemäröinti. Kun kodin arkielämästä näin tuli helpompaa, ihmisillä oli enemmän aikaa työlle ja vapaa-ajan huvituksille. Auton keksiminen ja rautatieverkoston laajeneminen helpottivat liikkumista ja tekivät monille mahdolliseksi matkustella kauas. Lisäksi polkupyörä toi etenkin naisille uudenlaista liikkumisen vapautta ja itsenäisyyttä. Lennätin ja puhelin helpottivat viestintää. Vaateteollisuuden koneistuminen teki vaihtuvasta muodista huokeampaa kaikille. Ruoantuotannon määrä ja laatu paranivat, jolloin ihmisillä oli entistä enemmän hyvää syötävää ja juotavaa. Ranskalainen gastronomia nousi kukoistukseen, ja Pariisiin avattiin useita laaturavintoloita. Lisäksi pastöroinnin keksiminen paransi ruoan hygieenisyyttä. Kehitys toi työpaikkoja, terveyttä ja hyvinvointia sekä antoi edellytykset populaarikulttuurin laajenemiselle koko kansan huviksi. Ranskassa suosioon nousivat teatteri, musiikkiteatteri ja kabaree, kuten Pariisin Moulin Rouge. Myös urheilun harrastamisesta ja seuraamisesta tuli suosittua ajanvietettä.

Kabareesta tuli koko kansan huvia. Tanssija Moulin Rougessa (1890), Henri de Toulouse-Lautrecin juliste.

Taide saavutti belle époquen aikana uuden vapauden, ja syntyivät esimerkiksi impressionismi ja postimpressionismi. Aikakauden loppuvuosina sai alkunsa moderni taide. Julistetaiteesta tuli suosittu tapa mainostaa kulttuuritapahtumia. Myös huonekalutyyleissä ja koristetaiteessa syntyi kauniita uusia tyylejä, kuten art nouveau.

Lähteet

• Kalifa, Dominique: The Belle Époque: A Cultural History, Paris and Beyond. Columbia University Press, 2021. ISBN 9780231202084

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Belle époque Wikimedia Commonsissa