Bartolomeo Colombo

italialainen tutkimusmatkailija
(Ohjattu sivulta Bartolomeo Kolumbus)

Bartolomeo Colombo (1400-luku Genova, Genovan tasavalta1514 / 1515 Santo Domingo, Hispaniola) oli italialainen tutkimusmatkailija sekä taitava kartografi ja kosmografi. Hän oli Kristoffer Kolumbuksen veli.[1]

Bartolomeo Colombo

Perimätiedon mukaan Bartolomeo Colombo vieraili Englannin kuningaskunnan kuninkaan Henrik VII:n luona vuonna 1484 ja antoi tälle maailmankartan näyttäen maat, jonne hän halusi veljensä kanssa matkustaa. Hän matkusti veljensä kanssa Hispaniolaan vuonna 1494 ja auttoi tätä sotimaan maan alkuperäiskansan kukistamiseksi. Kun Kristoffer palasi Espanjaan vuonna 1496, Bartolomeo siirtyi siirtomaan johtoon. Bartolomeo palasi Espanjaan sen jälkeen, kun hän oli ensiksi saanut aikaan ja lopuksi kukistanut siirtomaassa tapahtuneen kapinan. Vuonna 1502 hän liittyi mukaan veljensä viimeiseen transatlanttiseen tutkimusretkeen, jonka ansiosta he löysivät Veraguan kultaesiintymät nykyisen Panaman alueella.[1]

Kristoffer Kolumbus nimesi Saint-Barthélemyn saaren Bartolomeon mukaan.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Bartholomew Columbus Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.12.2018. (englanniksi)
  2. Saint Barthelemy The World Factbook. Central Intelligence Agency. Arkistoitu 18.12.2018. Viitattu 18.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa