Barbados yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
72. 1 0 2 3

Barbados on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisistä kisoista eli vuodesta 1983 lähtien. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa kolme mitalia ja kymmenen muuta pistesijaa. Maan ainoat mitalistit ovat Berliinissä 2009 kultaa 110 metrin aitajuoksussa voittanut Ryan Brathwaite ja sekä Eugenessa 2022 että Budapestissä 2023 pronssia 400 metrin juoksussa saanut Sada Williams. Obadele Thompson sijoittui Ateenassa 1997 kuudenneksi 200 metrin juoksussa ja Sevillassa 1999 neljänneksi sekä 100:lla että 200 metrillä. Andrea Blackett sijoittui 400 metrin aitajuoksussa kahdeksanneksi vuonna 1997, neljänneksi vuonna 1999 sekä kuudenneksi Pariisissa 2003 ja Helsingissä 2005. Barbadoksen joukkueeseen kuului Daegussa 2011 neljä urheilijaa, mukaan lukien hallitseva maailmanmestari Brathwaite, mutta yksikään heistä ei selviytynyt loppukilpailuun. Samoin kävi Barbadoksen seitsenhenkiselle joukkueelle Moskovassa 2013, eikä menestystä tullut myöskään vuoden 2015 kisoista Pekingistä, jossa Barbadosta edusti kuusi urheilijaa. Lontoossa 2017 ja Dohassa 2019 Shane Brathwaite sijoittui kuudenneksi 110 metrin aitajuoksussa. Eugenessa 2022 Barbadoksen kolmihenkisessä joukkueessa oli pronssimitalisti Sada Williamsin lisäksi Jonathan Jones, joka sijoittui kahdeksanneksi 400 metrin juoksussa, ja Shane Brathwaite, joka hylättiin 110 metrin aitajuoksun loppukilpailussa. Budapestissä 2023 Barbadoksen joukkueessa oli kolme urheilijaa[1].

Barbadosin MM-mitalit kisoittain muokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983–2007 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2009 Berliini 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 15.
2011–2019 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2022 Eugene 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 40.
2023 Budapest 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 39.
Yhteensä 1 0 0 0 0 2 1 0 2 3 72.

Barbadosin MM-mitaliurheilijat muokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Ryan Brathwaite 1 0 0 1 2009
Sada Williams 0 0 2 2 2022–2023

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Athletes | Budapest 23 | World Athletics Championship worldathletics.org. Viitattu 1.9.2023. (englanniksi)