Banjo-Tooie

2000 videopeli

Banjo-Tooie on Raren kehittämä ja Nintendon julkaisema tasohyppelypeli. Se julkaistiin vuonna 2000 Nintendo 64 -konsolille. Peli on julkaistu uudelleen Xbox 360 -konsolille Xbox Live Arcade -palvelussa vuonna 2009.[1]

Banjo-Tooie
Kehittäjä Rare
Julkaisija Nintendo
Jakelija Microsoft Store
Suunnittelija Gregg Mayles, Steve Malpass
Säveltäjä Grant Kirkhope
Pelisarja Banjo-Kazooie
Julkaistu Nintendo 64
  • NA 19. marraskuuta 2000
  • JP 27. marraskuuta 2000
  • EU 21. huhtikuuta 2001
Lajityyppi Tasohyppely
Pelimuoto Yksinpeli
Ikäluokitus ESRB: E Virheellinen ESRB-arvo
Alusta Nintendo 64
Jakelumuoto Nintendo 64 -pelimoduuli, Xbox Live Arcade
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Peli on Banjo-Kazooie -pelisarjan toinen osa. Se on pelimekaniikaltaan hyvin samantyylinen kuin edeltäjänsä Banjo-Kazooie, ja pelin hahmot ovat myös pääosin samoja.

Pelaaminen

muokkaa

Samaan tapaan kuin edeltäjässään Banjo-Kazooziessa, Banjo-Tooie -pelissä on kolmiulotteisia maailmoja, joissa on kerättäviä esineitä. Esineitä ovat muun muassa kultaisen palapelin palaset, joita käytetään tasoja avaaviin palapeleihin. Toisin kuin Banjo-Kazooiessa, Banjo-Tooiessa on yksi pelilauta Master Jiggywiggyn temppelissä. Kun pelaaja on kerännyt tarvittavat palat, hän voi tehdä aikarajatun palapelin, minkä jälkeen Jiggywiggy myöntää pääsyn seuraavaan maailmaan. Jokaiseen palapeliin tarvitaan enemmän paloja kuin edelliseen.

Musiikkinuotteja käytetään Banjo-Tooiessa uusien liikkeiden oppimiseen kersantti kaivos-sotilas Jamjarsilta. Hän on Bottlesin veli ja jatkaa tämän roolia edellisestä pelistä. Myös Mumbo Jumbo palaa peliin, tällä kertaa pelattavana hahmona, joka voi mennä jokaiseen maailmaan ja käyttää erityisiä taikaloitsuja auttaakseen Banjoa ja Kazooieta etenemään. Mumbo Jumbon edellisen roolin duon muuttamiseksi eri muotoihin ottaa Humba Wumba, Amerikan intiaaninainen, joka on Mumbon kilpailija.

Lisäksi Banjo-Tooien uusi ominaisuus ovat suorat yhteydet sen maailmojen välillä. Banjo-Kazooiessa kaksikko siirtyy tasoille tietystä ovesta Gruntildan luolassa, mutta Banjo-Tooiessa tasot ovat fyysisesti yhteydessä monista kohdista. Chuffy-junaa voi käyttää siirtämään sivuhahmoja niiden maailmojen välillä, joilla on asemia. Pelissä on myös monipelaaja-moodi, jossa enintään neljä pelaajaa voi pelata yksinpelattavia minipelejä muunneltavissa kilpailuissa.

Tarina

muokkaa

Asetelma

muokkaa

Kaksi vuotta myöhemmin Gruntildan voittamisen jälkeen, yhtenä myrskyisenä yönä Gruntildan kaksi nuorempaa sisarusta tulevat häntä auttamaan. Niin skeletti-Gruntilda pääsee haudasta ulos ja suunnittelee kostoa. Banjo, Kazooie, Bottles ja Mumbo pelaavat pokeria Banjon kotitalossa. Mumbo aavisti Gruntildan paluun. Hän lähti Banjon ja Kazooien kanssa ulos. Bottles uskoi, että Gruntildan paluu on vitsi ja sen takia hän jää taloon. Gruntilda romauttaa talon. Banjon myyräystävä Bottles (keneltä edellisessä pelissä opittiin liikkeitä) kuolee, koska hän oli jäänyt sisälle. Banjo ja Kazooie päätävät mennä kostoretkelle Bottlesin puolesta pysäyttääkseen Gruntilda. Myöhemmin Gruntilda muuttaa eläväksi kuolleeksi zombiksi Jinjojen kuninkaan eli Jinjo-kylän kylänvanhimman King Jingalingin. Niin Banjo ja Kazooie lähtevät kukistamaan Gruntildaa uudelleen. Kun Gruntilda siskoineen on voitettu, Banjo pelastaa Jinjo-kylän ahdinkosta ja herättää Bottlesin kuolleesta sekä Gruntildan uskollinen kätyri Klongo kääntyy hyvikseksi.

Maailmat

muokkaa
  • Spiral Mountain - aloitusmaailma - Banjon kotimaailma joka oli myös edellisessä pelissä ja jossa on myös Banjon kotitalo sekä Gruntildan luola.
  • Isle o' Hags - päätoimimaailma - Maailma, josta lähetään erilaisiin maailmoihin ja jossa on myös Jinjo-kylä sekä Jiggywiggyn temppeli.
  • 1. Mayahem Temple - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi mayojen pyramideja sekä temppeleitä, vihreätä peruskenttää ja viidakkometsää.
  • 2. Glitter Gulch Mine - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi malmikaivosta.
  • 3. Witchyworld - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi noitien huvipuistoa, elämyspuistoa tai sirkuspuistoa.
  • 4. Jolly Roger's Lagoon - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi merirosvoja, vedenalaista merimaailmaa, uponnutta laivaa ja Atlantista.
  • 5. Terrydactyland - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi esihistoriallisuutta, dinosaurusten maailmaa ja esihistoriallisten ihmisten luolia.
  • 6. Grunty Industries - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi saastunutta tehdasta.
  • 7. Hailfire Peaks - perusmaailma - Maailma, joka on jaettu kahdessa osassa puoliksi ja symbolisoi tulivuorta ja laavamaailmaa sekä jäätikköä ja lumimaailmaa.
  • 8. Cloud Cuckooland - perusmaailma - Maailma, joka symbolisoi vuoristoa, pilviä, korkeuksia ja taivasta.
  • Cauldron Keep - loppupomovastusmaailma - Torni eli Gruntildan uusi tukikohta, jossa täytyy voittaa Gruntilda siskoineen.

Pomovastukset

muokkaa
  • Klongo - Gruntildan uskollinen kätyri, välivastus Spiral Mountain, Isle o' Hags ja Cauldren Keep -kentissä, jota pitää iskeä tarpeeksi vahvasti kolme kertaa tai ampua munia häntä kohti, hänellä on erilaisia kykyjä eri vaiheissa mm. jättimäiseksi ja näkymättömäksi muuttuminen sekä monistuminen.
  • Targitzan - temppelijumala-toteemipatsas, Mayahem Temple -kentän pomovastus, hänen pyöriiviin toteemireikiä kohti pitää ampua munia, kunnes toteemitasanteet hajoavat, hän ampuu itse ammuksia.
  • Old King Coal - häkähirviö, Glitter Gulch Mine -kentän pomovastus, häntä kohti pitää ampua munia, kunnes hänen kädet, pää ja ylävartalo irtoavat, lopuksi pitää ampua munia hänen käveleviä jalkoja kohti, hän pystyy muuttamaan taistelualueen häkäiseksi ja maanpinnan laavaksi.
  • Mr. Patch - ilmatäytteinen dinosaurus, Witchyworld -kentän pomovastus, hänen paikkatarroja kohti pitää ampua vain räjähtäviä munia samalla ilmassa lentäen, kunnes paikkatarrat irtoavat ja hän kutistuu, hän yskii rantapalloja.
  • Lord Woo Fak Fak - sähkökala, Jolly Roger's Lagoon -kentän pomovastus, hänen valaisimia ja silmiä kohti pitää ampua räjähteitä tai räjähtäviä munia, häntä vastaan taistellaan veden alla karhun ja linnun tai sukellusvenen muodossa, hän ampuu sähköä.
  • Terry - lentävä emodinosaurus, Terrydactyland -kentän pomovastus, häntä kohti pitää ampua munia, hän ampuu juureksia ja vaaleanpunasia värilätäköitä.
  • Weldar - elävä pölyimuri-robotti, Grunty Industries -kentän pomovastus, häntä kohti pitää ampua vain räjähtäviä munia, jotta hän imaisi ne, hän ampuu sinisia hehkuvia ohjuksia ja muttereita, taistelun puolessa välissä hän sähköistää taistelukentän laattojen raot vaikeuttaakseen taistalua.
  • Chilli Billi ja Chilly Willy - lohikäärmekaksoisveljekset (tuli- ja jäälohikäärme), Hailfire Peaks -kentän pomovastukset, aseina käytetään vain jäätäviä munia tullohikäärmettä vastaan ja poltaavia munia jäälohikäärmettä vastaan, munat ammutaan tykkeihin ja tykit laukaisevat tuli- ja jääohjukset heitä kohti, he ampuvat tulta ja jäätä sekä näyttävät kieltä, jota pitää väistää, jäälohikäärme on nopeampi, vaikeampi ja kestää enemmän osumaa.
  • Mingy Jongo - Mumbo Jumbon ilkeä ja mekaaninen kaksoisveli, joka huijaa olevansa Mumbo Jumbo, Cloud Cuckooland -kentän pomovastus, häntä pitää iskeä tai ampua munia häntä kohti, hän ampuu ohjuksia ja teleportaa.
  • HAG 1 ja Gruntilda - Gruntilda ajelee HAG 1 -nimisellä poratankilla, loppuvastus Cauldren Keep -kentässä, heillä on sata osumapistettä, HAG 1 ampuu laasereita ja ohjuksia kunnes Gruntilda esittää kysymyksin, johon täytyy vastata, sitten pitää ampua munia Gruntildaa kohti, myös Gruntilda ampuu ohjuksia, välillä täytyy ampua Kazooien mekaanisia poikasia ja kuljettaa niitä voimalähteen luo HAG 1 -n sisälle, missä he räjähtävät tuhoakseen HAG 1 -n hyökkäyskeinot.

Lähteet

muokkaa
  1. Geddes, Ryan: Banjo-Kazooie Dated For XBLA xboxlive.ign.com. 24.9.2008. IGN. Arkistoitu 27.9.2008. Viitattu 8.11.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Banjo-Tooie
Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.