Bailatino
Bailatino on tanssillinen liikuntamuoto, jonka ovat kehittäneet Päivi Laukkanen ja Satu Markkanen. Bailatinossa ei tarvita paria eikä kilpailla, vaan tärkeintä on liikkumisen ilo ja ilmapiiri, jossa tanssija voi nauttia musiikista, oman kehon käytöstä ja tanssisarjojen oppimisesta.
Bailatino on Suomen Tanssiurheiluliiton rekisteröimä tuotemerkki.
Yleistä
muokkaaBailatinon perusajatuksena on tutustuttaa ihmiset latinalais-amerikkalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin. Tunneilla harjoitellaan erilaisia latinalaistansseja, kuten esimerkiksi salsaa, sambaa, merengueta ja tangoa.
Laji sopii kaikenikäisille, kuntoon tai sukupuoleen katsomatta. Bailatinon tarkoituksena onkin poistaa musiikillisesta liikunnasta siihen helposti kohdistuvia suorituspaineita. Bailatino-ohjaajat pitävät tunteja sekä alkeis- että jatkotasoilla ympäri Suomea. Ryhmiä on erikseen jopa raskaana oleville, äideille ja lapsille yhteisesti sekä alle kouluikäisille. Senioriryhmissä latinalaistanssien lisäksi lajeina ovat myös vakiotanssit quickstep sekä hidas valssi.