Babe Ruth (yhtye)

brittiläinen yhtye

Babe Ruth oli brittiläinen yhtye, joka oli aktiivisena 1970-luvulla. Yhtyeen jäseniä olivat laulusolisti Jenny Haan, basisti Dave Hewitt, kosketinsoittaja Chris Hogarth, kitaristi Alan Shacklock ja rumpali Ed Spevock. Hogarthin tilalla mainitaan myöhemmin Chris Holmes ja Steve Gurl. Samaten Jenny Haanin tilalle tuli Ellie Hope. Shacklockin korvasi myöhemmin Bernie Marsden ja Hewittin Ray Knott.

Babe Ruth
Tiedot
Kotipaikka  Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

 Ellie Hopelaulu
 Steve Gurlkosketinsoittimet
 Ray Knottbasso
 Bernie Marsdenkitara, laulu
 Ed Spevockrummut

Entiset jäsenet

 Dave Hewittbasso
 Chris Hogarthurut, piano
 Chris Holmesurut, piano
 Jenny Haanlaulu
 Alan Shacklockkitara

Levy-yhtiö

 Harvest Records
 Capitol Records

Yhtyeen musiikillinen johtohahmo oli aluksi Alan Shacklock, joka oli opiskellut kitaransoittoa Lontoon Royal Academy of Musicissa. Yhtye levytti omaa materiaalia. Jenny Haan oli eloisa lavaesiintyjä ja hänen esikuviaan olivat Paul Rodgers ja Janis Joplin.

Yhtyeen vuoden 1974 albumi Amar Caballero (Harvest SHVL 812) sai MUSA-lehdessä paremman vastaanoton[1] kuin edellinen hajanaisempi albumi, joka oli ilmestynyt yli vuosi aikaisemmin. Amar Caballero on monipuolinen ja siinä on vaikutteita popista, jazzista, klassisesta musiikista, flamencosta ja folkista. Levyllä kosketinsoittajana on vielä Chris Hogarth. Mukana on myös jousi- ja puhallinsoittajia.

Yhtye on esiintynyt Suomessa keskiviikkona 15. toukokuuta 1974. Se oli silloin lämmittely-yhtyeenä Uriah Heepin konsertissa Helsingin Messuhallissa. Konsertti oli ollut raskassävyisempi kuin edellä mainittu silloinen uusin albumi. Alan Shacklock oli kuitenkin esittänyt yhden kappaleen yksin espanjalaisella kitaralla.[2]

Vuonna 1974 tältä osaavalta yhtyeeltä on ilmestynyt soul-vaikutteinen single If Heaven's on Beauty's Side / "Doctor Love" (Harvest HAR 5082). Shacklock on sen tuottanut sekä tehnyt kappaleet ja sovittanut ne. Kappaleissa on vaihtelevuutta tuovia pieniä ideoita, rytmiä ja melodisuutta.[3]

Sen sijaan yhtyeen kolmas albumi Babe Ruth (Harvest SHSP 4038) ei yhden arvion mukaan herättänyt paljon minkäänlaisia mielipiteitä, koska laulaja Jenny Haan ei ole esikuvansa Janis Joplinin veroinen, kappaleet ovat heikkoja eikä yhtyeessä ole taitavia soittajia.[4]

Babe Ruthin neljäs albumi Stealin' Home on tehty vuonna 1975 levy-yhtiön vaihdoksen jälkeen Capitol-merkille. Kosketinsoittimiin on nyt tullut aikaisemmin Wild Turkey -yhtyeessä vaikuttanut Steve Gurl.

Tultaessa vuoden 1976 kevääseen Ellie Hope oli korvannut Jenny Haanin, kitaristiksi ja lauluntekijäksi oli tullut Bernie Marsden ja basistiksi Ray Knott. Alkuperäisestä kokoonpanosta oli siis mukana vain rumpali Ed Spevock. Tällä kokoonpanolla julkaistiin kesäkuussa Capitol-merkillä albumi Kid's Stuff.[5] Levyn musiikki on siistiä ja funkahtavaa, hyvin esitettyä ja sovitettua.[6] Edellisen albumin "Elusive"-diskohittiä vastaava kappale tällä levyllä on "Since You Went Away", joka tuo levyn arvostelleen Phil McNeillin mieleen Esther Phillipsin ja Joe Beckin. Ainoa toinen kappale jonka McNeill mainitsee on "Welcome to the Show" – lähinnä siksi, että sen sanoitus on muita huomiota herättävämpi ja nimenomaan hyökkäys musiikkijournalisteja vastaan.

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

  • First Base (1972)
  • Amar Caballero (1973)
  • Babe Ruth (1975)
  • Stealin' Home (1975)
  • Kid's Stuff (1976)
  • Qué Pasa (2009)

SingletMuokkaa

  • "Wells Fargo" / "Theme from "A Few Dollars More"" (1972)
  • "Ain't That Livin'" / "We Are Holding On" (1973)
  • "If Heaven's On Beauty's Side" / "Doctor Love" (1974)
  • "Wells Fargo" / "The Mexican" (1974)
  • "Private Number" / "Somebody's Nobody" (1975)
  • "Elusive" / "Say No More" (Spevock / Gurl) (1976)
  • "The Duchess of New Orleans" / "The Jack O'Lantern" / "Turquoise" (1976)

KokoelmatMuokkaa

  • Greatest Hits (1977)
  • Grand Slam: The Best of Babe Ruth (1994)
  • First Base / Amar Caballero (1998)
  • Babe Ruth / Stealin' Home (2000)

DVD:tMuokkaa

  • Babe Ruth in Concert

LähteetMuokkaa

  • MUSA-lehden numeron 5/1974 sivut 5, 36 ja 43.

ViitteetMuokkaa

  1. Kari Kantalainen: Levyarvostelu. MUSA, 1974, 3. vsk, nro 5, s. 43. Pirkkala: Graafinen Kustannus Oy.
  2. Mikko Montonen: Uriah Heep, Babe Ruth ja Heikin juhlat. MUSA, 1974, 3. vsk, nro 5, s. 5. Pirkkala: Graafinen Kustannus Oy.
  3. Jukka "Waldemar" Wallenius & Jussi Niemi: Sinkulat. MUSA, 1974, 3. vsk, nro 8, s. 17. Pirkkala: Graafinen Kustannus Oy.
  4. Mikko Montonen: Various Artists / Something Boring (Mostly). Soundi, 1975, 1. vsk, nro 4, s. 21. Tampere: T:mi Soundi.
  5. Recording News. New Musical Express, 1976, nro May 15, s. 2. Lontoo: Eric Jackson / IPC Magazines Ltd..
  6. Phil McNeill: Platters. New Musical Express, 1976, nro June 5, s. 16. Lontoo: Eric Jackson / IPC Magazines Ltd..
Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.