BA-I
BA-I (ven. БА-И eli Broneavtomobil Ižorskije) oli Neuvostoliitossa valmistettu panssariauto. Vuosina 1932–1934 valmistettiin vanhempaa mallia ja vuosina 1939–1940 käytettiin uudempaa BA-IM-mallia. Pääaseena ollut 37 millimetrin Hotchkiss-tykki alkoi olla toisen maailmansodan tarpeisiin liian tehoton ja myös auton liikkumiskyky maastossa jäi heikoksi. Autoja valmistettiinkin lopulta suhteellisen vähän ja niitä käytettiin ainakin kevääseen 1940 saakka. Monista sen piirteistä tuli joistakin ongelmista huolimatta kuitenkin vakioita sittemmissä Neuvostoliiton panssariautoissa.
| BA-I | |
|---|---|
 BA-I Moskovassa vuonna 1934. |
|
| Aseen tyyppi | panssariauto |
| Alkuperämaa |
 Neuvostoliitto |
| Palvelushistoria | |
| Tekniset tiedot | |
| Paino | 5 000 kg |
| Pääaseistus | 37 mm Hotchkiss-tykki |
| Muu aseistus | 2 × 7,62 mm DT-pikakivääriä |
| Teho | 40 hv |
| Toimintasäde |
140 km (tiellä) 110 km (maastossa) |
| Huippunopeus |
63 km/h (tiellä) 48 km/h (maastossa) |
Piirteet muokkaa
BA-I kehitettiin korvaamaan aikaisempi BA-27. Auto suunniteltiin Ižorskin tehtaalla, josta mallin nimen loppuosa I juontuu. Panssariauto rakennettiin Neuvostoliitossa valmistetun kolmiakselisen Ford-Timken-kuorma-auton pohjalle. Tämä mahdollisti esimerkiksi entistä raskaammaan panssaroinnin sekä paremman aseistuksen ja liikkumiskyvyn maastossa. Auto oli malli Neuvostoliitossa sittemmin rakennetuille panssariautoille. Autoja valmistettiin vuosina 1932–1934 kaikkiaan 110 kappaletta.[1]
BA-I painoi 5 000 kiloa. Sen pääase oli auton edeltäjän tapaan 37 millimetrin Hotchkiss-tykki. Tykki ei ollut erityisen tehokas panssaroituja kohteita vastaan, mutta niitä sattui olemaan käytettävissä runsaasti. Ammuksia tykkiin autossa oli kerrallaan 34. Autossa oli myös kaksi 7,62 millimetrin DT-pikakivääriä. Tykkitorni oli edeltäjäänsä hieman suurempi. Tykki ja pikakivääri mahtuivat näin paremmin samaan tilaan. Toinen pikakivääri oli ohjaajalla rungossa. Panssaroinnin paksuus oli rungon miehistön tilojen kohdalla kahdeksan millimetriä, moottorin kohdalla seitsemän millimetriä, rungon takaosassa seitsemän millimetriä ja pohjassa 2,5 millimetriä. Rungon muotoilu säilyi pitkälti samana Neuvostoliitossa sittemmin suunnitelluissa panssariautoissa. Moottori tuotti 40 hevosvoimaa. Huippunopeus tiellä oli 63 km/h ja maastossa 48 km/h. Toimintasäde oli tiellä 140 kilometriä ja maastossa 110 kilometriä. Miehistöön kuului kolme jäsentä.[1]
Vuonna 1938 autojen runkoja alettiin siirtää ikääntyviltä Ford-Timken-kuorma-autoilta GAZ-kuorma-autoille (GAZ-AAA). Lopputulos oli uudistettu BA-IM, jotka otettiin käyttöön vuosina 1939–1940.[1]
Käyttö muokkaa
Toisen maailmansodan aikana auton tykki alkoi olla tehokkuudeltaan riittämätön ja sodan kuluessa sen ammukset olivat käymässä vähiin. Sen paino teki autosta alivoimaisen, vaikka alun perin mallin katsottiin lisäävän kykyä liikkua maastossa. Auton taistelukelpoisuus jäi heikoksi. Joka tapauksessa BA-IM-malleja oli palveluksessa eri puolilla Neuvostoliittoa vielä keväällä 1940, jolloin suurin osa autoista oli Taka-Baikalian sotilaspiirissä.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Prenatt, Jamie: Soviet Armoured Cars 1936–45, s. 13–14. Osprey Publishing, 2020. ISBN 9781472832061. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta BA-I Wikimedia Commonsissa
