Autuaat metsästysmaat
Autuaat metsästysmaat, yleensä: autuaammat metsästysmaat, on tietyissä yhteyksissä eri intiaanikansojen kuoleman jälkeiseen elämään liitettyjä uskomuksia kuvaava nimi, jota on käytetty erityisesti viihdeteollisuudessa.
Termiä autuaat metsästysmaat käytettiin todennäköisesti ensimmäistä kertaa James Fenimore Cooperin vuonna 1826 julkaistussa kirjassa Viimeinen mohikaani. Suosituksi tulleesta teoksesta termin käyttö levisi myös laajalti muuhun kulttuuriin ja etenkin sittemmin viihdeteollisuuteen.[1]
Toisin kuin termin käytöstä saattaa usein ymmärtää, eri intiaanikansoilla oli hyvin erilaisia käsityksiä kuolemasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Useiden intiaanikansojen uskossa kuolema on ylipäätään ollut varsin toissijainen asia, kun taas suurin osa uskon piirteistä keskittyy elävään elämään. Kuitenkin voidaan myös sanoa, että uskomus siitä, että asiat sujuvat kuoleman jälkeen samaan tapaan tai ehkä paremmin, on ollut myös varsin yleinen piirre.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Rani-Henrik Andersson, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki: Intiaanikulttuurien käsikirja : Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa, s. 20. Gaudeamus Helsinki University Press, 2013. ISBN 978-952-495-284-2.