Australian miesten lentopallomaajoukkue

Australian miesten lentopallomaajoukkue edustaa Australiaa kansainvälisissä lentopallokilpailuissa. Se on sijoittunut olympialaisissa parhaimmillaan kahdeksanneksi ja maailmanmestaruuskilpailuissa 15:nneksi.[1] Se on tällä hetkellä maailmanrankingissa sijalla 16.[2]

Australian
Lempinimi Volleyroos
Liitto Australian volleyball federation (AVF)
Maanosaliitto Aasian Lentopalloliitto (AVC)
Kenttä Sydney
Valmentaja Mark Lebedew
Kapteeni Paul Carroll

Australia pelasi olympialaisissa ensimmäisen kerran kotikisoissaan Sydneyssä 2000 ja sijoittui kahdeksanneksi voitettuaan alkulohkossa kaksi ottelua viidestä ja hävittyään puolivälierissä Italialle 1–3. Ateenan olympialaisissa 2004 Australia sijoittui 12:nneksi voittamatta otteluakaan ja Lontoon olympialaisissa 2012 sijoitus oli yhdeksäs joukkueen voitettua Ison-Britannian ja Puolan sekä hävittyä muut kolme alkulohko-otteluaan.

Australia pelasi maailmanmestaruuskilpailuissa ensimmäisen kerran vuonna 1982, jolloin se hävisi kaikki kolme otteluaan lukemin 0–3. Vuoden 1998 kisoista alkaen joukkue on aina selviytynyt mukaan MM-lopputurnaukseen. Ensimmäisen otteluvoittonsa se saavutti vuoden 1998 kisoissa Turkista. Seuraavat otteluvoittonsa Australia saavutti vuonna 2014 Kamerunista ja Venezuelasta ja joukkue oli lopulta jaetulla 15. sijalla jäätyään jatkolohkossa ilman voittoja. Vuoden 2018 MM-kilpailuissa Australia voitti viiden joukkueen alkulohkossa Kamerunin ja Tunisian sekä kolmen joukkueen jatkolohkossa Slovenian ja sijoittui 14. sijalle.

Australia sijoittui vuoden 2014 maailmanliigassa jaetulle viidennelle sijalle. Se pääsi isäntämaana kakkosryhmän lopputurnaukseen ja voitti siellä välierissä Alankomaat 3–0 ja loppuottelussa Ranskan 3–2. Täten se pääsi Italiassa pelattuun ykkösryhmän lopputurnaukseen, jossa se hävisi molemmat ottelunsa, Yhdysvalloille 1–3 ja Italialle 0–3.[3][4]

Australia voitti Aasian-mestaruuden vuonna 2007.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Australia: Team Profile Men's World Championship Italy-Bulgaria 2018. FIVB. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  2. http://www.fivb.org/en/volleyball/VB_Ranking_M_2017-07.asp
  3. Krastev, Todor: Men Volleyball World League 2014 Intercontinental Round todor66.com. 24.6.2018. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  4. Krastev, Todor: Men Volleyball World League 2014 Finals - Florence (ITA) 16-20.07 - Winner United States todor66.com. 24.6.2018. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
  5. Krastev, Todor: Men Volleyball Asia Championship 2007-31.08-01.09 Jakarta (INA) +7 GMT todor66.com. 30.8.2018. Viitattu 31.8.2018. (englanniksi)
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.