Attis

hahmo kreikkalaisessa mytologiassa

Attis (m.kreik. Ἄττις, myös Ἄττης, Attēs) oli kreikkalaisessa mytologiassa fryygialaisten kuvataiteessa haltia, joka muistutti Adonista. Legendojen mukaan Kybele kastroi hänet, kun ei saanut tätä kaunista hahmoa rakkaakseen, tai Attis kastroi itse itsensä.

Attis

Esifryygialaisena kulttina Kybelen ja Attiksen kultista tiedetään vähän, vaikka oletettavasti se oli Fryygian alueen alkuperäiskansan kultti. Myytin mukaan jumalten ja ihmisten äiti, vuorten ja leijonien jumalatar Kybele, rakastui kuolevaiseen Attikseen. Attiksen tarinan loppu on kuitenkin synkkä: Kybele joko kastroi hänet, tai hän kastroi itse itsensä. Roomassa Attiksen kultti sai suuremman suosion kuin Kreikassa. Roomalaiset tosin vierastivat Anatoliasta tuomansa kultin menoja, joihin kuului villiä tanssia ja musiikkia, sekä itsensä vahingoittamista mm. ruoskimalla. Aluksi Kybelen papin tuli myös Roomassa olla itämaalainen, eikä roomalaisilla ollut lupaa tähän virkaan. Pappeja kutsuttiin galleiksi, ja tanssiessaan hurmoksessa he jäljittelivät Attista ja suorittivat kastraation, elleivät jo olleet eunukkeja.


Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.