Asutusrahasto
Asutusrahasto oli aiemmin Suomessa valtion rahasto, jonka tarkoituksena oli edistää asutustoimintaa Suomessa.
Historia muokkaa
Niin sanottu tilattoman väestön lainarahasto sai alkunsa vuonna 1896 niistä varoista, jotka valtio oli osoittanut tilattoman väestön asuttamisen edistämiseksi. Vuonna 1920 tämä rahasto siirrettiin asetuksella asutushallituksen hoitoon,[L 1] ja se sai nimen asutusrahasto. Samalla rahojen käyttöön tehtiin joitakin muutoksia.[1]
Toiminta muokkaa
Valtion varojen käyttäminen asutustoiminnassa tapahtui seuraavalla tavalla lain mukaan:[L 2]
Valtioneuvoston oli vuosittain määrättävä, mikäli sitä ei ollut menoarvion yhteydessä tehty, missä laajuudessa asutuslain[L 3] edellyttämään asutustoimintaan osoitettuja varoja oli käytettävä. Asutushallituksen oli valtioneuvoston määräyksen rajoissa ja asutustoiminnan etua silmällä pitäen päätettävä, minkä verran tarkoitukseen osoitettuja varoja oli kussakin kunnassa käytettävä.[1]
Varojen käyttökohteet muokkaa
Muuhun kuin valtioneuvoston määräämään asutustoimintaan tarkoitettuja varoja hoiti ja käytti asuntorahasto. Asuntorahaston varoja käytettiin asutustarkoituksiin:[1]
- a) maakiinteistöjen ostamiseen valtiolle asutustarkoituksiin käytettäviksi, näiden kiinteistöjen hoitamiseen ja tarpeellisiin järjestelytöihin ennen niistä muodostettujen asutustilojen luovuttamista sekä kiinteistöllä välttämättömästi toimitettaviin maankuivaus- ja tientekotöihin, sekä poikkeustapauksissa näistä kiinteistöistä muodostetuilla asutustiloilla suoritettaviin raivaus- ja rakennustöihin;
- b) lainojen myöntämiseen kunnille kiinteistöjen ostamiseksi asutustarkoituksiin käytettäviksi asutuslain mukaisesti ja niillä suoritettavia maankuivaus- ja tientekotöitä varten;
- c) kunnan välityksellä ja sille asetettavaa vakuutta vastaan myönnettävinä väliaikaisina lainoina niille henkilöille, jotka vapaaehtoisesti myytyään asutuslain mukaisesti maata, tahtoivat saada valtion varoista etukäteen suoritettavan osan lunastushinnasta, ennen kuin se erääntyi maanomistajalle maksettavaksi[L 4];
- d) lainojen myöntämiseen kunnille edelleen lainattaviksi maan ostamista varten asutuslain mukaisesti; sekä
- e) lainojen myöntämiseen kunnille edelleen lainattaviksi asutuslain mukaan maansaantiin oikeutetuille henkilöille välttämättömien rakennusten rakentamiseen ja ensimmäisten viljelysten raivaamiseen uudistilalla.
Niissä kunnissa, joissa ei ollut asutuskassaa, voitiin edellä c-kohdassa mainittuja väliaikaisia lainoja ja e-kohdassa mainittuja rakennus- ja viljelyslainoja antaa suoraan asutusrahastosta.[1]
Lainat kunnille muokkaa
Asuntorahastosta voitiin myös myöntää lainoja kunnille, edelleen käytettäväksi halpakorkoisina kuoletuslainoina maanhinnan suorittamista varten vuokra-alueensa omakseen lunastaneille tai muulla tavalla maanviljelystä varten maata hankkineille pienviljelijöille, jotka olivat hankkineet maansa 1. tammikuuta 1918 jälkeen eivätkä olleet käyttäneet maanhinnan suorittamisessa valtion välitystä. Lisäksi asuntorahastosta voitiin myöntää lainoja kunnille edelleen lainattaviksi itsenäistyneiden vuokra-alueiden omistajille välttämättömien rakennusten rakentamiseen tai uudistamiseen.[1]
Maakiinteistöjen ostaminen muokkaa
Maakiinteistöjen ostamisesta valtiolle asutustarkoituksiin käytettäviksi päätti maatalousministeriö asutushallituksen esityksestä. Asutushallitus huolehti ostettujen tilojen hoidosta, laati ja vahvisti niiden asutussuunnitelman ja teetti tämän suunnitelman toteuttamiseksi tarvittavat maankuivaus- ja tientekotyöt.[1]
Laina-anomukset muokkaa
Laina-anomus asuntorahastolle oli tehtävä kirjallisesti ja osoitettava asutushallitukselle. Anomuksessa oli mainittava anotun lainan suuruus, mitä tarkoitusta varten lainaa anottiin sekä siitä ehkä annettava vakuus. Lainoista asetettavasta vakuudesta, niiden takaisinmaksuehdoista ja muista lainaehdoista päätettiin erikseen kutakin lainaa myönnettäessä. Lainojen myöntämisestä kunnille päätti maatalousministeriö asutushallituksen esityksestä.[1]