Astraterra

roolipeli

Astraterra on Miska Fredmanin vuonna 2014 Ironspine-kustantamon kautta julkaisema roolipeli. Nuoremmille pelaajille suunnattu roolipeli rahoitettiin joukkorahoituksella

Astraterra-roolipeli ja siihen liittyviä kehitysmateriaaleja esillä mediamuseo Rupriikissa.

Astraterran maailma koostuu avaruudessa leijuvista saarista ja mantereista. Sen eri taivaankappaleet ovat täynnä omituisia otuksia ja hirviöitä, taikutta ja ihmeitä, mutta myös höyryvoimaa ja aurinkopurjelaivoja. Maailmassa sijaitsevia teleportteja voi käyttää aarteiden etsintään.[1]

Historia muokkaa

Astraterra on suunnattu erityisesti nuoremmille pelaajille. Pelin pääsuunnittelija Miska Fredman suunnitteli pelin yhdessä lastensa kanssa. Pelin suunnittelu lähti käyntiin, kun Fredman ei löytänyt sellaista lapsille sopivaa peliä, jota olisi halunnut omien lastensa kanssa pelata. Lopputuloksena syntyi seikkailullinen peli, joka soveltuu kaikille yli 7-vuotiaille[2].

Astraterra oli Ironspinen ensimmäinen joukkorahoituksella rahoitettu peli.[3] Sille kerättiin indiegogo-kampanjalla yli 7 000 euroa rahoitusta.[1] Pelin ensimmäinen 500 kirjan painos on myyty loppuun.[3] Pelin toinen ja päivitetty laitos keräsi joukkorahoituksessa yli 8 000 euroa. Suurin ero aikaisempaan laitokseen on pelin jakaminen kahteen erilliseen sääntökirjaan, eli pelaajille tarkoitettuun Löytöretkeiiljän oppaaseen ja pelinjohtajille tarkoitettuun Kertojan käsikirjaan.[4]

Astraterran edistymistä saattoi seurata kehitysblogista.[3]

Vastaanotto muokkaa

Spiegel Online kehui pelin kuvitusta fantastiseksi ja kiitteli pelin tapaa ottaa lapset huomioon ja tarjota heille mahdollisuuksia luovuuden käyttämiseen.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Astraterra - seikkailuroolipeli kaikenikäisille Indiegogo. Viitattu 24.11.2015.
  2. Kauppinen, Jukka: Suomalainen roolipeli Astraterra julkaistaan Ropeconissa – perinteistä seikkailua koko perheelle Dome.fi. 2.7.2014. Viitattu 24.11.2015.
  3. a b c Ironspine IRONSPINE. 10.5.2015. Arkistoitu 30.6.2017. Viitattu 21.1.2017.
  4. Astraterra -seikkailuroolipelin 2. laitos Indiegogo. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  5. SPIEGEL ONLINE, Hamburg Germany: Fantasy für alle: Diese Rollenspiele bringen Familien zusammen - SPIEGEL ONLINE - Netzwelt SPIEGEL ONLINE. Viitattu 21.1.2017.