Artpack (suom. suoraan käännettynä taidepakkaus) on erilaista tietokoneella tehtyä, pääasiassa visuaalista taidetta sisältävä ja yleensä pakattu (esim. ZIP, RAR) arkisto. Käsite liittyy pääasiassa niin sanottuun "artskeneen", tällaisen digitaalisen taiteen tekoon keskittyneeseen alakulttuuriin.

Artpackit sisältävät tyypillisesti ANSI- tai ASCII-taidetta tai VGA-bittikarttagrafiikkaa (hirez, high resolution). Tämän lisäksi niissä voi olla esimerkiksi RIPscrip-taidetta, MOD-musiikkia, erilaisia introja ja joskus myös runoutta tai muita kirjoituksia.

Ensimmäinen varsinainen artpack oli todennäköisesti ACiD Productionsin julkaisema "The Acquisition" 1990-luvun alussa. Erilaisten artskeneryhmien tekemät artpackit nimettiin alkujaan yleensä julkaisukuukauden mukaan, esimerkkinä ACDU0692.zip (Acidin artpack kesäkuulta 1992). Myöhemmin, julkaisutahdin harvetessa ja muuttuessa satunnaisemmaksi, artpackeja alettiin nimetä julkaisujärjestyksessä, esimerkkinä MIMIC50.ZIP (ASCII-ryhmä Mimicin 50. artpack).

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Artpack
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.