Arto Nuotio

suomalainen laulaja

Arto Nuotio (myös Aquarius, s. 9. syyskuuta 1952 Sauvo)[1] on suomalainen laulaja.[1]

Arto Nuotio

Elämä muokkaa

Ensimmäisen esiintymisen 7-vuotiaalle Nuotiolle järjesti hänen uimaopettajansa Tamara Lund, jonka pyynnöstä hän lauloi uimakoulun päättäjäisissä ”Tunturin juurella” -iskelmän. Tanssiorkesterin solistina Nuotio esiintyi 15-vuotiaana ja 1970 hän voitti Suosikki-lehden Supertähti 1970 -kilpailun. Palkinnoksi hän pääsi esiintymään Dannyn kesäkiertueelle ja tekemään oman singlelevyn. Suosikin päätoimittaja Jyrki Hämäläinen antoi Nuotiolle taiteilijanimen Aquarius kysymättä siitä Nuotion mielipidettä ja tämä sai tietää asiasta lukemalla siitä lehdestä.[1]

Nuotion laulajanuran kiireisintä aikaa oli 1980-luku, jolloin hänellä oli aluksi oma yhtye ja vuodesta 1984 hän oli yhdessä Jussi Lammelan kanssa perustamansa Finlanders-yhtyeen solisti vuoteen 1990. Finlandersin kanssa Nuotio teki noin 2 000 keikkaa. Hän jätti yhtyeen vähentääkseen esiintymisiä, vaikka silti hänelle kertyi yli 200 keikkaa vuodessa. Vuonna 2022 Nuotio esiintyi yhä seitsenmiehisen Hariolax-yhtyeen kanssa, mutta vuodesta 2007 hänen päätyönsä on ollut tanssien järjestäminen ja ohjelmamyynti.[1]

Nuotion keikkailu alkoi Pekka Arevan orkesterin laulusolistina. Vuonna 1970 hän osallistui Supertähti -70 -laulukilpailuun, jonka myötä hän pääsi levyttämään ensisinglen "Monja" / "Aina näin teen" taiteilijanimellä Aquarius. Sen jälkeen Nuotio keikkaili Semities-yhtyeen kanssa. Vuonna 1984 perustettiin Finlanders, jossa Nuotio oli laulajana kuusi vuotta, ja vuonna 1990 hän aloitti soolouran.

Nuotio asuu Maskussa.[1]

Diskografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Mattlar, Mikko: Koko elämä lavoilla. (70-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 4.9.2022, s. B 34. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.9.2022.


Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.