Arkkitehtuurin informaatiotekniikka

Arkkitehtuurin informaatiotekniikalla tarkoitetaan arkkitehtisuunnittelun digitaalisia työvälineitä (esimerkiksi tietokoneavusteinen suunnittelu) ja käsite liittyy

Arkkitehtuurin informaatiotekniikan merkitys on vuosituhannen vaihteen jälkeen suunnittelu- ja rakennusalalla korostunut, koska arkkitehtien tekemä suunnittelutyön luonne ja olemus muuttui oleellisesti 1990-luvun aikana. Arkkitehdin monta vuosisataa muuttumattonima olleet "perinteiset" käsinpiirtämisen ja -suunnittelun työtavat muuttuivat lyhyessä ajassa miltei kokonaan tietokoneilla tehtäväksi CAD-työskentelyksi, joka on viime vuosina tukeutunut yhä enemmän virtuaalisiin työskentely-ympäristöihin, esimerkiksi rakennusalan projektipankkeihin sekä mallintavaan suunnitteluun (tieto- tai tuotemallisuunnitteluun BIM). Suunnittelun läpinäkyvyys loppuasiakkaille ja yhteistyötahoille kasvaa merkittävästi siirryttäessä tietomallinnukseen ja mallien jakamiseen piirustusten asemasta. Eri teollisuudenaloilla ollaan mallinnuksen käyttöönotossa hyvin vaihtelevissa vaiheissa. Rakennusalalla muutosta on hidastanut sirpaloitunut toimintaprosessi, joka on johtanut eri toimijoiden osaoptimointiin. Juridisiksi asiakirjoiksi muodostuneet piirustukset ja niiden luovutus on muodostunut perinteiseksi toimintatavaksi, joka on nyt murroksen kourissa. Merkittävä läpimurto rakennusten mallinnuksen muuttumiselle yleiseksi toimintamalliksi tulee olemaan mahdollinen yhteiskunnallinen vaatimus mallien luovuttamiseen osana viranomaisprosesseja. Avoin IFC -tiedostostandardi mahdollistaa neutraalin tieto­mallinnuksen toiminta­tapana tilaajan vaatimuksesta. Suomessa valtion kiinteistönomistusorganisaatio Senaatti-kiinteistöt on vaatinut vuodesta 2007 mallien käyttöä heille suunniteltavissa kohteissa.

Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.