Arena Football League

entinen urheilusarja Yhdysvalloissa

Arena Football League (AFL) oli yhdysvaltalainen urheilusarja, jossa pelattin amerikkalaisen jalkapallon sisätiloissa pelattavaa muotoa, arena footballia. Sarja perustettiin vuonna 1987 ja se pelattiin vuosittain aina vuoteen 2019 asti, jolloin AFL teki konkurssin.[1] Sarjan loppuottelu oli nimeltään ArenaBowl.

Arena Football League
Laji Arena football
Maa(t) Yhdysvallat Yhdysvallat
Perustettu 1987
Joukkueita 6
Eniten mestaruuksia Tampa Bay Storm ja Arizona Rattlers (5)
Sivusto ArenaFootball.com
AFL:n sääntöjen mukainen maali.

Historia

muokkaa

Jim Foster kehitti amerikkalaisen jalkapallon sisäversion vuonna 1987 ja perusti AFL-liigan samana vuonna.[2] Ensimmäisellä kaudella AFL:ään osallistui neljä joukkuetta, mistä joukkuemäärä lähti tasaiseen kasvuun.[3] Sarjan huippuvuodet olivat suunnilleen 1996–2008, jolloin parhaimmillaan sarjassa pelasi 19 joukkuetta ja useat NFL-seurat tukivat sarjaa, josta myös nousi uusia pelaajia NFL-liigaan.[4] AFL-liigalla oli myös alempi sarjataso af2 vuosina 2000–2009.[5]

Sarjan taloudelliset ongelmat alkoivat kaudella 2008 ja lopulta kausi 2009 peruttiin kokonaan. Vuonna 2010 AFL käynnistyi uudelleen, kun AFL ja af2 yhdistettiin.[5] AFL jatkoi kuitenkin hidasta näivettymistä ja joukkuemäärä laski. Kaudella 2011 sarjassa pelasi 18 joukkuetta, kun kaudella 2017 oli jäljellä enää neljä joukkuetta. Sarjan talous näytti hieman elpyvän, mutta se julistettiin silti konkurssiin loppuvuodesta 2019.[6]

Joukkueet

muokkaa

Sarjan viimeiseen kauteen 2019 osallistui kuusi joukkuetta:

Mestarit

muokkaa

Sarjan mestaruuspalkinto oli nimeltään Foster Trophy.[7]

  • 1987: Denver Dynamite
  • 1988–1990: Detroit Drive
  • 1991: Tampa Bay Storm
  • 1992: Detroit Drive
  • 1993: Tampa Bay Storm
  • 1994: Arizona Rattlers
  • 1995–1996: Tampa Bay Storm
  • 1997: Arizona Rattlers
  • 1998: Orlando Predators
  • 1999: Albany Firebirds
  • 2000: Orlando Predators
  • 2001: Grand Rapids Rampage
  • 2002: San Jose SaberCats
  • 2003: Tampa Bay Storm

  • 2004: San Jose SaberCats
  • 2005: Colorado Crush
  • 2006: Chicago Rush
  • 2007: San Jose SaberCats
  • 2008: Philadelphia Soul
  • 2009: ei pelattu
  • 2010: Spokane Shock
  • 2011: Jacksonville Sharks
  • 2012–2014: Arizona Rattlers
  • 2015: San Jose SaberCats
  • 2016–2017: Philadelphia Soul
  • 2018: Washington Valor
  • 2019: Albany Empire

Lähteet

muokkaa
  1. Arena Football League files for bankruptcy, ceases all operations USA Today. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  2. Arena Football League Files for Bankruptcy, Will Cease Operations Bleacher Report. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  3. AFL Standings ArenaFan. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  4. Arena Football League files for bankruptcy ESPN. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  5. a b Arena Football 1 to launch in 2010 espn.com. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  6. Arena Football League Files For Bankruptcy, Ending A 30-Year Struggle For Acceptance Deadline. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  7. AFL unveils new Foster ArenaBowl Trophy oursportscentral.com. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)