AppleGarden on Timo Railon 1991 perustama Mac-käyttäjille suunnattu BBS-palvelu, joka toimi alkuun tekstipohjaisena, käyttäen Hermes BBS-ohjelmistoa. Vuonna 1992 AppleGardenista tuli Suomen Macintosh-käyttäjien yhdistyksen fiMUG:n virallinen BBS. Pian tämän jälkeen ohjelmistoksi vaihtui graafinen FirstClass-ohjelmisto. Tekstipohjaisen AppleGardenin käyttäjämäärä oli enimmillään runsaat kolmesataa käyttäjää ja FirstClassin käyttöönoton jälkeen palvelu kasvoi varsin nopeasti yli kolmeentuhanteen käyttäjään.

Nykyään AppleGardenilla on noin kahdeksansataa käyttäjää, ja yhteyden voi ottaa modeemilla AppleGardenin kaksilinjaiseen soittosarjaan tai Internetin kautta. Enimmillään AppleGardenin soittosarjassa on ollut neljätoista linjaa ja rekisteröityneitä käyttäjiä yli kaksi tuhatta. Modeemisoittosarja lakkautettiin marraskuun 2005 lopussa, mutta purkki jatkaa toimintaa Internet-verkon kautta, johon se liitettiin kiinteällä yhteydellä 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

AppleGardenissa kirjoittajat esiintyvät omalla etunimellä ja sukunimellä. Keskusteluissa on noudatettu perinteisesti hyviä tapoja, muun muassa top-postaamisen käyttö on ollut harvinaista.

Aiheesta muualla muokkaa