Avaa päävalikko

Antopleuriini-A kuuluu merivuokkojen (Anthopleura xanthogrammica) tuottamiin polypeptiditoksiineihin, jotka vuorovaikuttavat jänniteriippuvaisten ionikanavien kanssa.[1] Nisäkkäiden sydämessä tämä saa aikaan viivästyneen ionikanavien sulkeutumisen, mikä johtaa sydämen lyöntivoiman lisääntymiseen ilman, että verenpaine tai lyöntitiheys muuttuvat.[2] Näiden polypeptidien terapeuttista potentiaalia rajoittaa niiden immunogeenisyys ja toimimattomuus suun kautta otettuna. Silti niiden kolmiulotteinen muoto voi johtaa uusien sydänlääkkeiden kehittymiseen.[3] Antopleuriinilla on neljä muotoa (Antopleuriini-A, -B, -C ja -Q). Niiden toimintamekanismi on sitoutua natriumkanaviin, mikä johtaa sydänlihassolujen virittymiseen.[4] Antopleuriini toimii sekä toksiinina että feromonina. Kun petoeläin lähestyy merivuokkoa, se pyrkii hyökkäämään lonkeroiden keskelle, missä antopleuriinin pitoisuus on pienimmillään. Petoeläintä lähimmissä osissa pitoisuus taas on suurin. Pedot oikeastaan levittävät antopleuriinia ympäristöönsä uiskennellessaan merivuokon ympärillä. Tämä on signaali muille merivuokoille käpertyä kokoon vaaran uhatessa.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Tanaka M. et al.: Amino acid sequence of the Anthopleura xanthogrammica heart stimulant anthopleurin-A.. Biochemistry, 1977, nro 16, s. 204-208. Englanti.
  2. Blair RW: The effects of anthopleurin-A on cardiac dynamics in conscious dogs.. J. Pharmacol. Exp. Ther., 1978, nro 207, s. 271-276.
  3. MARTIN J. SCANLON: Multiple conformations of the sea anemone polypeptide anthopleurin-A in solution. Protein Science, 1994, nro 3, s. 1121-1124. Biomolecular Research Institute, Parkville 3052, Australia: Artikkelin verkkoversio Viitattu 21.4.2016. Englanniksi.
  4. Moran Y, Gordon D, Gurevitz M. "Sea anemone toxins affecting voltage-gated sodium channels—molecular and evolutionary features". Toxicon 2009, 54(8): 1089–1101.
  5. Howe NR, Sheikh YM. "Anthopleurin: a sea anemone alarm pheromone". Science 1975, 189(4200): 386–8.

Aiheesta muuallaMuokkaa