Antonius Albertus Jozef Huiskes (5. maaliskuuta 1928 Wierden, Alankomaat9. marraskuuta 2008 Coux-et-Bigaroque, Ranska) oli alankomaalainen pikaluistelija ja pikaluisteluvalmentaja.

Anton Huiskes vuonna 1952.

Huiskes kuului sodanjälkeiseen hollantilaisluistelijasukupolveen. Ensiesiintyminen kansainvälisillä areenoilla tapahtui St. Moritzin talviolympialaisissa helmikuussa 1948. Sijoitukset silloin olivat välillä 12-27. Hänen parhaat saavutuksensa olivat Oslon vuoden 1952 talviolympialaisten 5 000 metrin neljäs ja 10 000 metrin viides sija.[1] Vuonna 1953 hän luisteli Davosissa uuden 3 000 metrin ME:n 4.40,2, jolla hän paransi 5,5 sekuntia ruotsalaisen Åke Seyffarthin 11 vuotta vanhaa ennätystä, jonka puolestaan norjalainen Knut Johannesen rikkoi 10 vuotta myöhemmin. EM-kisoissa hän kilpaili vielä keväällä 1954 ja kansallisissa mestaruuskisoissa keväällä 1956.[2]

Anton Huiskes vuonna 1966.

Oman uransa jälkeen Huiskes tuli tunnetuksi 1960-luvulla uuden hollantilaissukupolven Ard Schenkin ja Kees Verkerkin valmentajana vuosina 1964-66. Yhteistyö Hollannin liiton kanssa katkesi kuitenkin vuonna 1966, ja Huiskes siirtyi valmentamaan ruotsalaisia Johnny Högliniä ja Örjan Sandleria.[3]

Myöhemmällä iällä hän tuki mm. kehitysvammaisten luisteluharrastusta. Kaikkien näiden toimien ja saavutusten kunniaksi vuonna 1996 perustettiin hänen nimeään kantava Anton Huiskes -säätiö. Vuonna 2005 Hollannin TV:ssä oli lähetys, jossa Huiskesin oppilaat Schenk ja Verkerk antoivat hänen läsnä ollessaan lähetyksessä tunnustusta uuden hollantilaisen pikaluistelukoulukunnan luomisesta.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa