Anthony Phillips
Anthony Phillips (oik. Anthony Edwin "Ant" Phillips, s. 23. joulukuuta 1951) on englantilainen multi-instrumentalisti, joka on parhaiten tunnettu yhtenä Genesiksen perustajajäsenenä. Hän soitti kitaraa ja lauloi taustalauluosuuksia vuoteen 1970. Phillips jätti Genesiksen toisen albumin Trespassin levyttämisen jälkeen. Hän kärsi esiintymiskammosta ja lähti yhtyeestä lääkärin kerrottua, että se olisi parasta hänen tilanteessaan. Hänet tunnetaan 12-kielisen kitaran soitosta, ja hänen vaikutustaan voi kuulla läpi koko Genesiksen varhaisen tuotannon.
Nursery Cryme -albumilla, joka oli Genesiksen ensimmäinen Phillipsin jälkeen, on kaksi kappaletta, jotka olivat jäänteita ajalta Phillipsin ajalta, ”The Musical Box” ja ”The Fountain Of Salmacis”. Erityisesti ”The Music Box” on pysynyt fanien suosiossa.
Lähtönsä jälkeen Phillips opiskeli klassista musiikkia (erityisesti klassista kitarointia) ja teki levytyksiä yhteistyössä mm. Harry Williamsonin, Mike Rutherfordin ja Phil Collinsin kanssa. Hän soitti koskettimia Peter Gabrielin demoilla vuonna 1967. Hänen ensimmäinen oma sooloalbuminsa, The Geese and the Ghost, julkaistiin 1977. Albumi on saanut vuosien myötä kulttimaineen fanien keskuudessa.
Diskografia Genesiksen kanssa
muokkaa- From Genesis to Revelation (1969)
- Trespass (1970)
- Genesis Archive 1967-75 (1998)
- Genesis 1970–1975 (2008)
Sooloalbumit
muokkaa- The Geese and the Ghost (1977)
- Wise After the Event (1978)
- Private Parts and Pieces (1978)
- Sides (1979)
- Private Parts and Pieces II: Back to the Pavilion (1980)
- 1984 (1981)
- Private Parts and Pieces III: Antiques (1982, Enrique Berro Garcian kanssa)
- Invisible Men (1983, Richard Scottin kanssa)
- Private Parts and Pieces IV: A Catch at the Tables (1984)
- Private Parts and Pieces V: Twelve (1985)
- Private Parts and Pieces VI: Ivory Moon (1986)
- Private Parts and Pieces VII: Slow Waves, Soft Stars (1987)
- Missing Links Volume One: Finger Painting (1989)
- Slow Dance (1990)
- Private Parts and Pieces VIII: New England (1992)
- Sail the World (1994)
- Missing Links Volume Two: The Sky Road (1994)
- The Living Room Concert (1995)
- Private Parts and Pieces IX: Dragonfly Dreams (1996, Enrique Berro Garcian kanssa)
- Archive Collection I (1998)
- Private Parts and Pieces X: Soirée (1999)
- Radio Clyde (2003)
- Archive Collection Volume II (2004)
- Field Day (2005)
- Missing Links Volume IV: Pathways & Promenades (2009)