Avaa päävalikko

Ante Pavelić

(Ohjattu sivulta Ante Pavelic)

Ante Pavelić (14. heinäkuuta 1889 Bradina, Bosnia-Hertsegovina28. joulukuuta 1959 Espanja) oli kroatialaisen fasistisen Ustaša-liikkeen johtaja 1930-luvulla ja myöhemmin Kroatian johtaja toisessa maailmansodassa. Pavelić, joka nimesi itsensä ”johtajaksi” (poglavnik), oli yksi huomattavimpia natsi-Saksan sotilaallisen alkumenestyksen valtaan nostamia pikkuvaltioiden diktaattoreita. Hänen johtamansa Ustaša-liike vainosi ankarasti serbejä, juutalaisia, mustalaisia ja kommunisteja.

Ante Pavelić
Ante Pavelić StAF W 134 Nr. 026020 Bild 1 (5-92156-1).jpg
Itsenäisen Kroatian valtion Poglavnik
Monarkki Tomislav II
Itsenäisen Kroatian valtion asevoimien ministeri
Edeltäjä Slavko Kvaternik
Seuraaja Miroslav Navratil
Itsenäisen Kroatian valtion ulkoministeri
Monarkki Tomislav II
Edeltäjä Virka perustettu
Seuraaja Mladen Lorković
Henkilötiedot
Syntynyt 14. heinäkuuta 1889
Bradina, Itävalta-Unkari
Kuollut 28. joulukuuta 1959 (70 vuotta)
Madrid, Espanja
Ammatti poliitikko
Tiedot
Puolue Ustaša
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

ElämäMuokkaa

Ante Pavelić syntyi pienessä Bradinan kylässä joka sijaitsi Bosnia ja Hertsegovinassa Sarajevon ja Mostarin välillä 1889. Hänen vanhempansa työskentelivät rautateillä ja työn takia perhe muutti usein paikkakunnalta toiselle. Perheen asuessa Travnikissa Pavelic sai koulussaan ensikosketuksensa kroaattinationalismiin.

Vuonna 1905 terveysongelmat katkaisivat Pavelićin opiskelut. Tervehdyttyään hän muutti veljensä luo Zagrebiin suorittamaan lukio-opinnot loppuun. Tämän jälkeen hän kirjoittautui yliopistoon opiskelemaan lakia ja liittyi Kroatian oikeuspuolueen kansallismieliseen siipeen. Puolueen ohjelmaan oli kirjoitettu tavoitteeksi Kroatian itsenäistyminen.

Vuonna 1912 Pavelić pidätettiin. Häntä epäiltiin Kroatian banin (varakuningas) Slavko Cuvajin murhan suunnittelemisesta. Hänet vapautettiin pian. Lakitieteen perusopintonsa Pavelić suoritti loppuun vuonna 1914. Tohtorintutkinnon hän suoritti vuonna 1915. Vuodet 1915- 1918 Pavelić työskenteli asianajajana.

Pavelić yleni ”Puhtaan oikeuspuolueen” sisempään sihteeristöön 1919. Vuonna 1921 Pavelić pidätettiin muiden puolueen jäsenten kanssa, mutta vapautettiin pian. Pavelić valittiin Zagrebin kaupunginvaltuustoon 1927 ja puolueensa ainoaksi edustajaksi Jugoslavian parlamenttiin, kunnes kuningashuone kaappasi vallan 1929. Tällöin Pavelić pakeni maasta ja perusti eräiden muiden kanssa Ustašan, jonka julistuksen Pavelić muotoili samana vuonna yhdessä Mile Budakin kanssa. [1]

Tilanne Jugoslaviassa helpottui 1931, mutta Pavelić pakeni Benito Mussolinin johtamaan Italiaan 1932. Pavelić kumppaneineen pidätettiin Torinossa 1934. Häntä syytettiin osallisuudesta Jugoslavian kuninkaan Aleksanteri I:n murhaan. Pian hänet kuitenkin vapautettiin ja hänen oleskelunsa Italiassa oli välillä kotiarestia ja välillä valtion vieraana elämistä. [1]

 
Adolf Hitler tervehtii Ante Pavelićia Berchtesgadenissa vuonna 1941.

Italiassa oleskellessaan Pavelić kirjoitti että hänen vapaustaistelunsa perustuu veitsiin, pistooleihin ja räjähteisiin. Armoa ja anteeksiantoa ei saa tuntea, sillä vain vihollisen kaulan katkaisu vähentää kroaattien kärsimyksiä. Hänen propagandapuheensa joita suunnattiin radion välityksellä Kroatiaan, eivät saaneet vastakaikua. Vaikka Pavelić ihailikin Mussolinia, hän ei lukenut fasismin perusteoksia. Hän ei myöskään lukenut Hitlerin Mein Kampfia johdantoa pidemmälle. Kaikkien ihmetykseksi häntä kiinnosti lukea vihaamiensa serbien poliittista historiaa. Kroaattiesikuvinaan hän piti Stepjan Radićia ja Ante Starĉevićia joiden mielestä väkivalta kuului poliitikon työmenetelmiin. Intellektuelleihin Pavelić suhtautui epäillen ja totesi olevansa käytännön mies. [2]

Pavelić jäi Italiaan vuoteen 1941 asti, jolloin Saksa ja Italia miehittivät Jugoslavian ja Pavelićista tuli Itsenäisen Kroatian valtion johtaja, poglavnik. Jugoslavian romahtaminen keväällä 1941 oli sekä nopea että yllättävä. Pavelićilla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten Kroatiaa pitää hallita ja millaiseksi valtioksi se pitää kehittää. [3]

Pavelićin johtama Ustaša-hallinto oli julma serbejä, juutalaisia ja romaneja kohtaan. Kaikkia Pavelićin mielestä ei-toivottuja kansalisuuksia surmattiin kymmenin tuhansin keskitysleireillä. Pavelić huomasi pian, että ei voi kunnolla luottaa Jugoslavialta perimiinsä kroaattivirkamiehiinkään. Sen sijaan hän hallitsi pienen luottomiesryhmänsä kautta, joista suurin osa oli hänen laillaan ollut pitkään maanpaossa. He hallitsivat maata terrorilla ja väkivallalla joka käänsi yhä enemmän kroaatteja uuden hallinnon vastustajiksi. Terrorilta eivät olleet turvassa edes ne Ustašan ne jäsenet, jotka uskalsivat kritisoida Pavelićia. Lisäksi monia Ustašan jäseniä ärsytti Pavelićiin kohdistettu henkilöpalvonta. [4]

Kun Ustaša-hallinto romahti 1945, Pavelić pakeni Bleiburgin kautta Itävaltaan ja sitten kuudeksi kuukaudeksi Roomaan. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu tiesi että Pavelić on Roomassa, mutta ei pidättänyt häntä.

Pavelić matkusti Etelä-Amerikkaan ja hänestä tuli Argentiinan populistisen johtajan Juan Perónin neuvonantaja. Argentiinaan muutti 34 000 antikommunistia ja fasistia Josip Broz Titon johtamasta kommunistisesta Jugoslaviasta. Vuonna 1957 Pavelić yritettiin murhata kahdella laukauksella. Yleisesti uskotaan, että tämän teki Jugoslavian tiedustelupalvelu UDBA, mutta Blagoje Jovović, eräs Argentiinaan paennut četnikki väitti olleensa ampuja.

Pavelić joutui murhayrityksen jälkeen siirtymään Espanjaan, joka myönsi hänelle poliittisen turvapaikan kieltäen kuitenkin kaikki julkiset esiintymiset. Pavelić kuoli Espanjassa vuonna 1959 haavojensa aiheuttamiin komplikaatioihin. [1]

Ante Pavelićin puoliso Mara Pavelić, omaa sukua Lovrencic, oli Wienin juutalainen. Perheeseen syntyi kolme lasta. Puolison juutalaisuus ei kuitenkaan ollut esteenä Ante Pavelićin Itsenäisessä Kroatian valtiossa käynnistämille juutalaisvainoille.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Ramet, S.P.: The Independent State of Croatia, 2007, s. 99
  2. Magaš, B.: Croatia through history, 2007, s. 554, 556
  3. Magaš, B.: Croatia through history, 2007, s. 556-557
  4. Magaš, B.: Croatia through history, 2007, s. 556-558

Aiheesta muuallaMuokkaa