Annwn on Walesin kelttiläisessä mytologiassa manalan kuningaskunta, jonka kuningas on Arawn. Kelttien taruissa toistuu aihe, jossa tuonpuoleiset hallitsijat värväävät kuolevaisen avukseen. Myös Arawn tarvitsi kuolevaisen apua taistelussa vihollistaan Hafgania vastaan. Kerrotaan, että Dyfedin ruhtinas Pwyll ja Arawn kohtasivat metsällä ja joutuivat kiistaan uroshirvestä. Ratkaistakseen riidan he sopivat, että Pwyll auttaisi Arawnia pääsemään eroon kilpailijastaan. He vaihtoivat vuodeksi hahmoa ja kuninkuuksia. Ollessaan Annwnissa Arawnin hahmossa Pwyll vastusti kiusausta maata Arawnin kauniin vaimon kanssa, ja kun vuosi oli umpeutumassa Pwyll kohtasi Hafganin Arawnin ohjeiden mukaan ja tappoi Hafganin yhdellä iskulla. Pwyll ja Arawn tapasivat sovitussa paikassa, palasivat oikeisiin hahmoihinsa ja lähtivät kukin omaan valtakuntaansa. Pwyllin lojaalius Arawnia kohtaan lujitti hallitsijoiden suhdetta, ja he vaihtoivat usein lahjoja. Arawn muun muassa lähetti ensimmäiset siat Dyfediin. Seikkailun johdosta Pwyll sai arvonimen "Pwyll Annwnin johtaja".[1]

Annwn esiintyy useissa varhaisissa Walesin taruissa. Eräässä tarinassa Annwnin kuninkaantytär joutuu peseytymään koskessa, kunnes saa kristityn siittämän pojan. Kuninkaantytär vapautuu loitsusta, kun Urien Rheged viettelee hänet. Toisessa tarussa kerrotaan, kuinka kuningas Arthurin miehet varastavat Annwnista jalokivin koristellun Annwnin valtiaan taikapadan. Ryöstöretki tulee kuitenkin kalliiksi Arthurille, sillä matkalle lähti kolme laivaa täynnä urheita miehiä, mutta vain seitsemän heistä palasi elävänä.[2]

Cwn Annwn eli "Annwnin hurtat" olivat kuoleman enteitä, aavekoiria, jotka saapuivat öisin ja ennustivat kuolemaa. Ne olivat pieniä, laikukkaita ja harmaan punertavia, ja niitä piti kahlehihnassa tumma sarvipäinen hahmo. Hurtat lähetettiin Annwnista etsimään ruumiita ja ihmisten sieluja.[3]

Lähteet muokkaa

  • Green, Miranda J. : Dictionary of Celtic Myth and Legend. Thames & Hudson 1997. ISBN 0-500-27975-6

Viitteet muokkaa

  1. Green 1997, s. 29
  2. Green 1997, s. 29-30
  3. Green 1997, s. 30