Annika Tello on suomalainen sanoittaja, säveltäjä ja tekstituottaja. Hän on tehnyt sanoituksia ja kappaleita suomalaisille artisteille kuten Katri Ylander, Stina Girs, Diandra, Antti Kleemola, Aki Samuli, Janne Ordén, Antti Railio, Heidi Pakarinen, Susanna Heikki ja Jenni Jaakkola[1].

Annika Tellon sanoittamia kappaleita ovat muun muassa Stina Girsin ”Mä tahdon tietää mitä rakkaus on”, Katri Ylanderin "Kuva" ja Antti Railion ”Kaiken muun saa viedä”. Tello osallistuu sanoittamisen lisäksi joidenkin kappaleiden sävellystyöhön sekä toimii tekstituottajana. [2] Lisäksi hän säveltää ja sanoittaa kappaleita myös omaan käyttöönsä artistinimellä Jade[3][4].

Tello on kotoisin Rovaniemeltä ja hän on koulutukseltaan sosionomi [5], yrittäjä ja musiikkimanageri. Tello sai vuodelle 2018 Suomen Musiikintekijät ry:n mentorointistipendin ja mentorikseen laulaja-lauluntekijä Anssi Kelan [6][7]. Tello oli vuonna 2019 perustetun ja maaliskuussa 2022 konkurssiin menneen musiikkiyhtiö Jademagia Music Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja [8]. Yhtiön managerointavia olivat ennen konkurssia mm. 6G[9], Medium Arvet[10] sekä Joonatan Luoto[11].

Lähteet muokkaa

  1. Annika Tellon sävellykset ja sanoitukset Fono.fi -äänitetietokannassa fono.fi.
  2. Annika Tellon esittely Laululouhos. Viitattu 24.5.2015.
  3. Lordin aukion Liki-markkinoilla juhlitaan lauantaina paikallista yrittäjyyttä räpäten, herkutellen ja jumpaten businessrovaniemi.fi. 31.8.2019. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 2.9.2019.
  4. Jäsenesittely - Annika Tello Musiikintekijat.fi. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 2.9.2019.
  5. Laulu ja matkakitara (Selvis-lehti 4/2014) Elvis ry. 29.6.2015. Viitattu 10.2.2018.
  6. Mentorointistipendi - Musiikintekijät Musiikintekijät. Viitattu 15.10.2018.
  7. Suomen Musiikintekijöiden ensimmäiset Mentorointistipendiparit julkistettu (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.05.2018
  8. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Michael Monroe vierailee 6G:n uudella kesäsinkulla KaaosZine. 12.6.2020. Viitattu 6.6.2022.
  10. Stina Alapirtti: Suhteet ja sosiaalinen media auttavat nuoret artistit valokeilaan – 22-vuotias Eetu Moilanen mieluummin laulaa kuin puhuu tunteistaan Aamulehti. 19.7.2019. Viitattu 6.6.2022.
  11. Joonatan Luoto - Annika Tello..Lapin lahja musiikille❤ | Facebook www.facebook.com. Viitattu 6.6.2022.