Anni-Maija Kauppila

suomalainen jalkapalloilija

Anni-Maija Kauppila (s. 19. lokakuuta 1995) on suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on yksi kautta-aikojen eniten liigaotteluita pelannut pelaaja ja kuopiolaisen tyttöjalkapalloilun kasvatti.

Hän pelasi ensimmäisen liigaottelunsa Kuopion MimmiFutiksen joukkueessa vuonna 2011 ja on sittemmin edustanut saman kaupungin Pallokissoja kausina 2012–2018 ja Kuopion Palloseuraa kaudesta 2019 alkaen.[1][2] Hän voitti Suomen-mestaruuden kausilla 2021, 2022.[1][3] ja 2023. Lisäksi hänellä on Suomen cupin voitto 2023. Kauppila voittanut lisäksi hopeaa KuPSin väreissä 2024 ja pronssia Pallokissojen joukkueessa 2014 ja KuPSissa 2020 .lähde? KuPSin ensimmäisellä naisten joukkueen kaudella 2019 Kauppila valittiin joukkueen kauden parhaaksi pelaajaksi.[4].

Juniori-ikäisenä Kauppila oli voittamassa kaksi kertaa B-tyttöjen Suomen mestaruuden Kuopion Pallokissojen nimissä ja kerran saavuttanut B-tytöissä hopeaa. Kauppila ratkaisi ensimmäisen B-junioreiden mestaruuden maalillaan 2012 ja 2013 hänet valittiin loppuottelun parhaimmaksi pelaajaksi.[5]

Anni-Maija Kauppila on urallaan esiintynyt nuorisomaajoukkueissa ja alle 23 vuotiaiden maajoukkueessa. Hän on ennen kauden 2025 alkua pelannut Liigassa 243 ottelua ja tehnyt niissä 39 maalia.[1][2] Hänen yhden kauden maaliennätyksensä on seitsemän maalia kaudelta 2014.[1][2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d A. Kauppila Soccerway. Viitattu 25.10.2022.
  2. a b c 13 Anni-Maija Kauppila Subway Kansallinen Liiga. Viitattu 25.10.2022.
  3. Karttunen, Anu: Näin nousee mestaruuspokaali! KuPSin takaa-ajo toi tasapelin hopeajoukkue-HJK:n kanssa 22.10.2022. Yle. Viitattu 25.10.2022.
  4. Kauppila ja Murillo hurmasivat taidoillaan – KuPSin parhaat palkittiin Savon Sanomat. 24.10.2019. Viitattu 16.3.2025.
  5. Pallokissat B-tyttöjen mestari palloliitto2.rssing.com. Viitattu 14.3.2025.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.