Avaa päävalikko

Anne Perttola (s. 19. kesäkuuta 1971 Kärkölä) on aktiiviuransa päättänyt suomalainen kilpakävelijä. Seuratasolla hän edusti koko uransa ajan Vantaan Salamia ja hänen valmentajanaan toimi Pekka Muinonen. Kalevan kisoista Perttola saavutti 5 000 metrin kävelyssä kaksi hopeaa vuosina 1993 ja 1994 sekä 10 kilometrin kävelyssä hopeaa vuonna 1993 ja pronssia vuonna 1995. Lisäksi hän saavutti sisäratojen SM-kisoista kolme mitalia 3 000 metrin kävelyssä; kultaa vuonna 1995 sekä kaksi pronssia vuosina 1993 ja 1996. Virallisissa kilpailuissa hän ei ole esiintynyt vuoden 1997 jälkeen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Anne Perttola Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)