Andor Földes (21. joulukuuta 1913 Budapest9. helmikuuta 1992 Zürich) oli unkarilaissyntyinen pianisti ja kapellimestari.[1]

Andor Földes vuonna 1956.

Földes aloitti esiintymisen lapsena ja soitti kahdeksanvuotiaana Wolfgang Amadeus Mozartin 15. pianokonserton István Kernerin johtamassa esityksessä. Seuraavina vuosina hän tulkitsi Ludwig van Beethovenin konserttoja, ja 15-vuotiaana hän soitti Ernő Dohnányin johtamassa esityksessä Franz Lisztin 1. pianokonserton. Vuosina 1929–1932 Földes opiskeli Franz Liszt -musiikkiakatemiassa. Hänen professorinaan toimi Dohnányi, mutta tämän lisäksi hänen kehitykseensä vaikuttivat keskeisesti Béla Bartók ja Wilhelm Backhaus.[1]

Kierreltyään esiintyjänä Euroopassa Földes lähti vuonna 1939 Unkarista Yhdysvaltoihin, jonka kansalaisuuden sai vuonna 1948. Hän esiintyi solistina Bartókin 2. pianokonserton New Yorkin -ensiesityksessä vuonna 1947.[1] Földes esiintyi Andor Farkas[1] -pseudonyymillä myös viulisti Joseph Szigetin resitaaliparina.[2] Hänestä tuli vuonna 1955 ensimmäinen, joka soitti samassa esityksessä Bartókin kaikki kolme pianokonserttoa. Toisen maailmansodan jälkeen Bonnin Beethovenhalle piti kunnostaa, ja Földes piti tämän edistämiseksi hyväntekeväisyyskonsertteja eri maanosissa.[1] Hänelle myönnettiin Saksan suuri ansioristi.[3]

Kapellimestarina Földes johti yli kolmeakymmentä eri orkesteria. Hän kirjoitti myös kirjan Keys to the Keyboard: a Book for Pianists, joka julkaistiin New Yorkissa vuonna 1948 ja joka käännettiin unkarin kielelle vuonna 1967. Vuosina 1958–1965 Földes opetti Saarbrückenin musiikkiyliopistossa ja jatkoi samanaikaisesti esiintymisuraansa.[1] Hänen vaimonsa oli hänen New Yorkissa tapaamansa unkarilainen journalisti.[2] Hän asui Sveitsissä 1960-luvulta kuolemaansa saakka.[1] Kuolema johtui portaissa sattuneesta kaatumistapaturmasta.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Andor Földes The Liszt Academy
  2. a b c Foldes and Faermann Eloquence Classics
  3. Andor Foldes, Pianist, Dies at 78; Known for Renditions of Bartok The New York Times