Ana Drev (s. 6. elokuuta 1985 Šmartno ob Paki) on slovenialainen alppihiihtäjä.[1]

Ana Drev

Drev sijoittui Torinon olympialaisissa 2006 suurpujottelussa yhdeksänneksi. Val d'Isèren MM-kilpailuissa 2009 hän oli samassa lajissa neljästoista, Schladmingin MM-kisoissa 2013 kymmenes ja Sankt Moritzissa 2017 seitsemäs. Nuorten MM-kilpailuissa hän oli parhaimmillaan yhdeksäs suurpujottelussa 2002.[2]

Drev saavutti ensimmäiset maailmancup-pisteensä oltuaan 25:s Söldenin suurpujottelussa lokakuussa 2004. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas Panoraman suurpujottelussa marraskuussa 2007. Ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa hän saavutti tammikuussa 2016 oltuaan toinen Flachaun suurpujottelussa. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän oli toinen myös Mariborin suurpujottelussa. Euroopan cupissa hän on voittanut viisi suurpujottelukilpailua. Hän on voittanut myös Slovenian-mestaruuksia.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Ana Drev ski-db.com. Viitattu 12.10.2011. (englanniksi)
  2. a b Ana Drev Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)