Amerikanmerimetso
Amerikanmerimetso (Phalacrocorax auritus) on Pohjois-Amerikan yleisin merimetsolaji[2].
| Amerikanmerimetso | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Suliformes |
| Heimo: | Merimetsot Phalacrocoracidae |
| Suku: | Merimetsot Phalacrocorax |
| Laji: | auritus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Phalacrocorax auritus |
|
 |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö
muokkaaLintu on suuri, musta, täysikasvuisena keskimäärin 80 cm pitkä. Pesimäaikana soitimella ovat päälaella näkyvissä lyhyet töyhdöt. Naamassa sekä nokan ylä- että alatyvessä on keltainen kuvio. Sukupuolet ovat samannäköiset. Nuori lintu on selästä ruskehtavampi sekä kaulasta ja rinnasta vaaleampi. Linnulla on isot räpyläjalat.[2]
Levinneisyys
muokkaaPohjoisimmillaan lajia tavataan eteläisestä Alaskasta lännessä itärannikon Uuteen Englantiin saakka. Eteläisimmillään lajia tavataan Meksikossa ja Bahamalla. Pohjoisimmat yksilöt muuttavat talveksi lajin eteläisemmille pesimäalueille. Lajia on tavattu harvinaisena harhautuneena vieraana Isossa-Britanniassa tammi-huhtikuussa 1989, Irlannissa marraskuussa 1995 - tammikuussa 1996[3] ja Azoreilla.
Elinympäristö
muokkaaLaji viihtyy sekä suolaisissa että makean veden vesistöissä sekä rannikoilla että sisämaassa. Joitakin pesimäyhdyskuntia on tavattu jopa kaivosaltaiden kuivien puiden luota. Lintu ui taitavasti ja sukeltaa syvällekin käyttäen räpylöitään potkurimaisesti hyväksi.[2]
Lisääntyminen
muokkaaLintu pesii yhdyskunnissa. Pesä tehdään risuista, joihin naaras munii noin 3-4 munaa maalis-elokuun välillä. Munat ovat sinertäviä.[2]
Ravinto
muokkaaAmerikanmerimetso syö pääasiassa kalaa, joskus sammakoita ja äyriäisiä.
Lähteet
muokkaa- ↑ BirdLife International: Phalacrocorax auritus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Colin Harrison ja Alan Greensmith: Koko maailman linnut. Helsinki: Helsinki Media, 1995. ISBN 951-875-637-6
- ↑ Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 386. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2