Ambrosia (yhtye)

yhtye

Ambrosia on 1970-luvun alussa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye Los Angelesista. Kvartetin perustajajäseniä olivat kitaristi-laulaja David Pack, basisti-laulaja Joe Puerta, kosketinsoittaja Christopher North ja rumpali Burleigh Drummond.

Vuonna 1971 Los Angelesin filharmonikkojen kapellimestari Zubin Mehta kiinnitti yhtyeen All-American Dream Concert -tapahtumaan. Ensimmäisen levynsä Ambrosia julkaisi kuitenkin vasta 1975, jolloin ilmestyi Ambrosia-niminen albumi. Albumilta nousivat listoille singlet ”Holdin’ on to Yesterday” ja Kurt Vonnegutin Kissan kehto -romaaniin perustuva ”Nice, Nice, Very Nice”. Myös vuonna 1977 julkaistu Beatles-cover ”Magical Mystery Tour” oli listamenestys.

North jätti Ambrosian juuri ennen yhtyeen suurinta pophittiä, Yhdysvaltain listakolmosta ”How Much I Feel”. Myös vuoden 1980 hittikappale ”Biggest Part of Me” oli listalla kolmantena ja sitä seurannut ”You’re the Only Woman” kolmantenatoista. Tätä seurannut albumi floppasi ja yhtye hajosi.[1]

Yhtye teki paluun vuonna 1989 ja sen myötä on julkaistu muun muassa yksi live-albumi.

Diskografia muokkaa

  • Ambrosia  (1975) (Billboardin listalla #22)
  • Somewhere I’ve Never Travelled  (1976) (Billboardin listalla #79)
  • Life Beyond L.A.  (1978) (Billboardin listalla #25)
  • One Eighty  (1980) (Billboardin listalla #25)
  • Road Island  (1982) (Billboardin listalla #115)
  • Anthology  (1997)
  • Live At The Galaxy  (2002)
  • Essentials  (2002)
  • How Much I Feel and Other Hits  (2003)

[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Steve Huey: Biography: Ambrosia Allmusic. Viitattu 30.6.2010.
  2. http://www.ambrosiaweb.com/discography.htm

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.