Meredith Kercherin murha

henkirikos Italiassa 2007
(Ohjattu sivulta Amanda Knox)

Meredith Kercherin murha tapahtui Perugiassa Italiassa 1. marraskuuta 2007. Kercher, kuollessaan 21-vuotias, oli Coulsdonista, Etelä-Lontoosta kotoisin oleva brittiläinen vaihto-oppilas. Hänet löydettiin asuntolahuoneestaan kurkku auki viillettynä.

Kercherin kämppäkaveri, yhdysvaltalainen Amanda Knox ja hänen poikaystävänsä, 27-vuotias italialainen Raffaele Sollecito, pidätettiin murhasta epäiltyinä. Kolmas pidätetty oli Norsunluurannikolta kotoisin oleva Rudy Guede. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä vuonna 2009 Knoxille langetettiin murhasta 26 vuoden ja Sollecitolle 25 vuoden vankeusrangaistus. Guede tuomittiin erillisessä oikeudenkäynnissä 30 vuodeksi vankeuteen, mutta rangaistus aleni myöhemmin 16 vuoteen.[1]

Murhaoikeudenkäynti sai päätöksen 3. lokakuuta 2011. Vetoomustuomioistuin vapautti Knoxin kaikista murhasyytteistä. Samalla myös hänen entiselle poikaystävälleen murhasta annettu tuomio kumottiin. Molemmat olivat vangittuina lähes neljä vuotta.[2]

Italian korkein oikeus kumosi vapauttavat päätökset ja määräsi uuden oikeudenkäynnin. Knox, joka oli palannut Yhdysvaltoihin, ei osallistunut istuntoihin Italiassa, vaan seurasi tapahtumia Yhdysvalloista. Sen sijaan Sollecito oli oikeudessa läsnä.[3]

Tammikuun 2014 loppupuolella oikeus tuomitsi Knoxin 28 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen, ja Solleciton 25 vuodeksi vankeuteen. [3] Tapaus eteni uudelleen korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi maaliskuussa 2015 antamassaan tuomiossa Knoxin ja Solleciton syyttömiksi Kercherin murhaan.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Opiskelijatoverinsa murhasta vangittu yhdysvaltalaisnainen vapautettiin Italiassa hs.fi. 3.10.2011. Viitattu 4.10.2011.
  2. Italia kumosi 26 vuoden vankeusrangaistuksen yle.fi. 4.10.2011. Viitattu 4.10.2011.
  3. a b Alenius, Jari: Seksimurhaajille uusi pitkä vankeustuomio Italiassa iltasanomat.fi. 30.1.2014. Arkistoitu 31.1.2014. Viitattu 31.1.2014.
  4. Mykkänen, Pekka: Italian korkein oikeus vapautti pariskunnan vuosien sekavassa murhasaagassa hs.fi. 28.3.2015. Viitattu 23.9.2015.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.