Alpha Dog on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Nick Cassavetesin ohjaama ja käsikirjoittama tositapahtumiin perustuva yhdysvaltalainen rikosdraamaelokuva.

Alpha Dog
Ohjaaja Nick Cassavetes
Käsikirjoittaja Nick Cassavetes
Tuottaja
Säveltäjä Aaron Zigman
Kuvaaja Robert Fraisse
Leikkaaja Alan Heim
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Sidney Kimmel Entertainment
Levittäjä Universal Studios
Netflix
Ensi-ilta
  • Yhdysvallat 12. tammikuuta 2007
  • Suomi 20. huhtikuuta 2007
Kesto 122 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Tuotto 32 145 115 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva kertoo tapauksesta, jossa huumekauppias Jesse James Hollywood (elokuvassa nimellä Johnny Truelove) kidnappasi ja murhautti 15-vuotiaan Zack Mazurskyn, pojan, joka oli hänelle 1200 dollaria velkaa olleen ja työskennelleen huumekauppiaan nuorempi velipuoli, ja päätyi siten FBI:n kymmenen etsityimmän rikollisen listalle 20-vuotiaana, kaikkien aikojen nuorimpana. Vuonna 2000 sattuneen tapauksen johdosta useita Hollywoodin apureita tuomittiin vankeuteen ja myös itse Hollywood saatiin karkumatkalta Brasiliasta kiinni vuonna 2005.

Näyttelijät

muokkaa
 Bruce Willis  Sonny Truelove  
 Matthew Barry  haastattelija  
 Emile Hirsch  Johnny Truelove  
 Fernando Vargas  Tiko ”TKO” Martinez  
 Vincent Kartheiser  Pick Giaimo  
 Justin Timberlake  Frankie Ballenbacher  
 Shawn Hatosy  Elvis Schmidt  

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.