Alonzo Harding Mourning, Jr. (s. 8. helmikuuta 1970 Chesapeake, Virginia) on yhdysvaltalainen aktiiviuransa lopettanut koripalloilija. Hän edusti urallaan kolmea eri NBA-seuraa, Miami Heatia, Charlotte Hornetsia ja New Jersey Netsiä. Hän oli aktiiviurallaan 208 cm pitkä ja painoi 118 kg.

Alonzo Mourning

Mourningilla ja hänen vaimollaan Tracyllä on poika ja tytär.

Mourning valittiin urallaan seitsemän kertaa NBA:n All Star -otteluun ja kaksi kertaa liigan parhaaksi puolustajaksi. Mourning saavutti Heatissa NBA-mestaruuden keväällä 2006 Heatin voittaessa Dallas Mavericksin voitoin 4–2. Hän voitti olympiakultaa Sydneyn kesäolympialaisissa vuonna 2000 ja MM-kultaa vuonna 1994 Kanadassa.

Alonzo Mourning varattiin vuonna 1992 toisella vuorolla Charlotte Hornetsiin, josta sitten hänet vaihdettiin Heatiin. Miamissa hän pelasi seuraavat seitsemän kauttaan, joiden aikana hänet palkittiin parhaaksi puolustajaksi kahdesti.

Mourning teki vuonna 2003 vapaana pelaajana neljän vuoden sopimuksen New Jersey Netsin kanssa. Hän palasi Miami Heatiin 1. maaliskuuta 2005. Kausi 2007–2008 päättyi loukkaantumiseen. Mourning oli suunnitellut, että kausi olisi hänen viimeisensä. 22. tammikuuta 2009 hän ilmoitti lopettavansa uransa[1].

Mourning on Heatin seurahistorian eniten heittoja torjunut pelaaja, eniten levypalloja ottanut pelaaja ja eniten pelejä Heatissa pelannut pelaaja. Mourning oli myös Heatin kaikkien aikojen parhain pistemies, kunnes 14. maaliskuuta 2009 Dwyane Wade ohitti Mourningin 9 459 pistettä. Ottelussa Orlando Magicia vastaan 30. maaliskuuta 2009 Miami Heat jäädytti Alonzo Mourningin pelinumeron 33.

Lähteet

muokkaa
  1. Munzenrieder, Kyle: Alonzo Mourning Retires Miami New Times. 22.1.2009. Miami New Times, LLC. Viitattu 11.7.2017. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.