Ali Maaloul
Ali Maaloul (s. 1. tammikuuta 1990 Sfax) on tunisialainen jalkapalloilija. Puolustajana pelaava Maaloul edustaa Egyptin valioliigassa pelaavaa Al-Ahlia.
Henkilötiedot | ||
---|---|---|
Syntymäaika | 1. tammikuuta 1990 | |
Syntymäpaikka | Sfax, Tunisia | |
Pelipaikka | laitapuolustaja | |
Pituus | 175 senttimetriä | |
Seura | ||
Seura | Al-Ahli | |
Pelinumero | 21 | |
Junioriseurat | ||
2001–2009 | CS Sfaxien | |
Seurat | ||
Vuodet | Seura | O (M) |
2009–2016 2016– |
CS Sfaxien Al-Ahli |
143 (29)[1] 36 (1) |
Maajoukkue | ||
2013– | Tunisia | 49 (0) |
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 18. kesäkuuta 2018.
|
Ura
muokkaaMaaloul aloitti jalkapalloilun kotikaupungissaan Sfaxissa vuonna 2001. Hän pelasi paikallisen seuran CS Sfaxienin junioreissa ja myöhemmin nousi edustukseen kaudeksi 2009–2010.
Kaudella 2010–2011 Maaloul pelasi 18 sarjaottelua ja teki niissä yhden maalin, kun Sfaxien sijoittui Tunisian pääsarjassa kolmanneksi. Seuraavalla kaudella Maaloul pelasi 28 ottelua ja onnistui maalinteossa kahdesti, kun Sfaxien sijoittui toistamiseen kolmanneksi pääsarjassa. Kaudella 2012–2013 Maaloul pelasi hieman vähemmän edelliseen kauteen nähden 18 ottelulla tehden yhden maalin. Hän voitti samalla ensimmäisen Tunisian mestaruutensa.
Kaudella 2015–2016 Maaloul voitti yllättäen puolustajana Tunisian pääsarjan maalikuninkuuden 16 maalilla 27 ottelussa. Sfaxien sijoittui Tunisian pääsarjassa kolmanneksi.
Al-Ahli
muokkaaMaaloul siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille heinäkuussa 2016 allekirjoitettuaan kolmen vuoden sopimuksen egyptiläisen Al-Ahlin kanssa. Maaloul voitti heti avauskaudellaan Egyptin mestaruuden ja pelasi pääsarjassa 23 ottelua, joissa syntyi yksi maali. Maaloul saavutti myös heti seuraavalla kaudellaan 2017–2018 toisen Egyptin mestaruuden. Tällä kertaa hän pelasi vain 13 sarjaottelua.
Maajoukkueura
muokkaaMaaloul pelasi ensimmäisen maaottelunsa Tunisian paidassa 6. heinäkuuta 2013 Marokkoa vastaan.
Kesäkuussa 2018 Maaloul valittiin Tunisian maajoukkueeseen 2018 MM-kilpailuihin Venäjälle.[2]
Saavutukset
muokkaa- Tunisian mestaruus: 2013
- CAF Confederation Cup: 2013
- Pohjois-Afrikan Cup-voittajien cup: 2013
- Egyptin mestaruus: 2017, 2018
Lähteet
muokkaa- ↑ Info Joueur - Ali Mathlouthi club-sportif-sfaxien.com Viitattu 7.9.2014 (ranskaksi)
- ↑ Tunisia World Cup squad: Leicester City’s Benalouane in 23-man squad bbc.co.uk Viitattu 18.6.2018 (englanniksi)
1 Ben Mustapha | 2 Ben Youssef | 3 Abdennour | 4 Mohsni | 5 Bedoui | 6 Ragued | 7 Msakni | 8 Rjaïbi | 9 Chikhaoui | 10 Younés | 11 Chermiti | 12 Maâloul | 13 Sassi | 14 Nater | 15 Moncer | 16 A. Mathlouthi | 17 H. Mathlouthi | 18 Khazri | 19 Akaïchi | 20 Yacoubi | 21 Saihi | 22 Ben Cherifia | 23 Ben Djemia | Valmentaja Leekens
1 Jridi | 2 Ben Youssef | 3 Abdennour | 4 Boughattas | 5 Kchouk | 6 Dhaouadi | 7 Msakni | 8 Lahmar | 9 Akaïchi | 10 Khazri | 11 Khenissi | 12 Maâloul | 13 Sassi | 14 Ben Amor | 15 Azouni | 16 A. Mathlouthi | 17 H. Mathlouthi | 18 Khalil | 19 Khalifa | 20 Yacoubi | 21 Nagguez | 22 Ben Cherifia | 23 Sliti | Valmentaja Kasperczak
1 Ben Mustapha | 2 S. Ben Youssef | 3 Benalouane | 4 Meriah | 5 Haddadi | 6 Bedoui | 7 Khaoui | 8 F. Ben Youssef | 9 Badri | 10 Khazri | 11 Bronn | 12 Maâloul | 13 Sassi | 14 Ben Amor | 15 Khalil | 16 Mathlouthi | 17 Skhiri | 18 Srarfi | 19 Khalifa | 20 Chaalali | 21 Nagguez | 22 Hassen | 23 Sliti | Valmentaja Maâloul
1 Mathlouthi | 2 Ifa | 3 Talbi | 4 Meriah | 5 Ghandri | 6 Bronn | 7 Msakni | 8 Mejbri | 9 Jebali | 10 Khazri | 11 Khenissi | 12 Maâloul | 13 Sassi | 14 Laïdouni | 15 Ben Romdhane | 16 Dahmen | 17 Skhiri | 18 Chaalali | 19 Jaziri | 20 Dräger | 21 Kechrida | 22 Ben Saïd | 23 Sliti | 24 Abdi | 25 Ben Slimane | 26 Hassen | Valmentaja Kadri