Avaa päävalikko

Alex Vinatzer (s. 22. syyskuuta 1999) on italialainen alppihiihtäjä.[1]

Mitalit
Maa: Italia
Alppihiihto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Åre 2019 joukkuekilpailu
Nuorten MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Davos 2018 pujottelu

Vinatzer voitti Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla 2017 kultaa sekä pujottelussa että suurpujottelussa. Saman vuoden nuorten MM-kilpailuissa hän sijoittui pujottelussa neljänneksi ja suurpujottelussa 26:nneksi. Vuoden 2018 nuorten MM-kilpailuissa Davosissa Vinatzer oli toinen pujottelussa Clément Noëlin jälkeen. Suurpujottelussa hän oli neljäs ja supersuurpujottelussa 21:s. Talviolympialaisissa 2018 Vinatzer sijoittui Italian joukkueessa joukkuekilpailun viidenneksi. Åren vuoden 2019 MM-kilpailuissa Vinatzer voitti pronssia joukkuekilpailussa.

Alppihiihdon maailmancupissa Vinatzer kilpaili ensimmäisen kerran Levillä marraskuussa 2017. Ensimmäiset pisteensä hän saavutti joulukuussa 2018, oltuaan Saalbach-Hiterglemmin pujottelussa kuudestoista. Hän on ollut kuudestoista myös Schladmingin pujottelussa tammikuussa 2019. Kuudestoista sija on myös hänen parhaansa maailmancupissa. Hän on ollut edellä mainittujen pistesijoitusten lisäksi 20:s Adelbodenin pujottelussa tammikuussa 2019.

LähteetMuokkaa