Aleksandra Mirosław

Aleksandra Mirosław (o.s. Rudzińska, s. 2. helmikuuta 1994 Lublin) on puolalainen kiipeilijä ja maailmanmestari.

Mitalit
Mirosław vuonna 2018
Mirosław vuonna 2018
Maa:  Puola
Naisten kiipeily
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Innsbruck 2018 Nopeus
Kultaa Kultaa Hachioji 2019 Nopeus
Pronssia Pronssia Gijon 2014 Nopeus

Mirosław osallistui vuonna 2010 ensimmäistä kertaa aikuisten kiipeilykilpailuun. Vuonna 2012 hän voitti ensimmäisen aikuisten kilpailun, kun hän voitti Chamonix'n world cup -kilpailun. Vuonna 2013 hän voitti yhden world cup -kilpailun. Ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin Mirosław voitti vuonna 2014, kun hän oli Gijon MM-kilpailujen nopeuskiipeilyn kolmas. Vuoden 2015 EM-kilpailuissa hän oli seitsemäs nopeuskiipeilyssä. Vuoden 2016 MM-kilpailuissa hän oli neljäs nopeuskilpailussa ja vuoden 2017 EM-kilpailuissa samassa kilpailussa 12. Vuonna 2018 hän voitti Chamonix'n world cup -kilpailun. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän voitti nopeuskilpailun, mutta oli boulderoinnissa 92. ja köysikiipeilyssä 97., jolloin hänen yhteiskilpailun sijoitus oli 10. Vuonna 2019 hän voitti yhden world cupin kilpailun. Hän uusi nopeuskilpailun MM-kullan vuoden 2019 MM-kilpailuissa. Hän voitti myös EM-kilpailuissa 2019 nopeuskilpailun EM-kultaa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Aleksandra Miroslaw IFSC. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.