Aleksandr Lurija

neuvostoliittolainen psykologi

Aleksandr Romanovitš Lurija (ven. Александр Романович Лурия; 16. heinäkuuta (J: 3. heinäkuuta) 1902 Kazan, Venäjän keisarikunta14. elokuuta 1977 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen aivotutkija ja neuropsykologi sekä tiedemies. Hän oli yksi kolmesta ("troika") merkittävimmästä psykologian kulttuurihistoriallisen koulukunnan ja toiminnan teorian (activity theory) sekä kulttuurihistoriallisen psykologian perustajasta yhdessä Lev Vygotskin ja Aleksei Leontjevin rinnalla.

Aleksandr Lurija

Lurija syntyi juutalaiseen perheeseen Kazanissa. Hänen isänsä oli Kazanin yliopiston lääketieteen professori, gastroenterologi Roman Albertovitš Luria ja äiti hammaslääkäri Jevgenia Viktorovna Haskin. Hän opiskeli paikallisessa yliopistossa ja perusti opintoaikanaan Kazanin psykoanalyyttisen yhdistyksen. Hän sai viran Moskovasta ja tapasi Lev Vygotskin, jolla oli Lurijaan suuri vaikutus. Tavattuaan Lev Vygotskin hän esimerkiksi pitkälti hylkäsi psykoanalyysin, koska Vygotskin mukaan sekä psykoanalyysi että behaviorismi olivat kaksi vallalla ollutta hyvin epätyydyttävää psykologista teoriasuuntausta, joilla ihmistoimintaa ja psyykkistä toimintaa yritettiin selittää.

1930-luvulla Lurija teki tutkimusmatkoja Keski-Aasiaan ja tutki muun muassa havaitsemista, muistia ja ongelmanratkaisua sekä kaksosia. Vuosikymmenen lopulla Lurija siirtyi lääketieteelliseen kouluun (osaksi paetakseen Stalinin vainoja), erikoistui afasian tutkimukseen ja keskittyi kielen ja ajattelun välisen yhteyden tutkimiseen. Toisen maailmansodan alku nosti arvoonsa Lurijan laajat tiedot ja kokemuksen kognitiosta. Työskennellessään hallituksen hyväksi Lurija saattoi tutkia lukuisia aivovauriopotilaita, joita etenkin "suuri isänmaallinen sota" tuolloin tuotti.

Sodan jälkeen Lurija jatkoi tutkimustyötään. Antisemitismin voimistuessa hänet erotettiin psykologisesta instituutista. Lurija tutki kehitysvammaisia lapsia ja palasi instituuttiin 1950-luvun lopulla ja työskenteli siellä kuolemaansa saakka.

Kirjallisuus muokkaa

  • Lurija, A. R. (1973). The working brain. New York: Basic Books.
  • Luria, A.R. (1976) The Working Brain. An Introduction to Neuropsychology. Harmondsworth, Penguin
  • Luria, A.R. (1976) Cognitive Development. Its Cultural and Social Foundations (Ed. by Michael Cole). Cambridge, MA, Harvard University Press
  • Lurija, A.R. (1979) Psykologia ja psyykkisen toiminnan kehityshistoria. (Alkuteos 1975.) Suomennos Klaus Helkama. Helsinki, Kansankulttuuri
  • Luria, A.R. (1979) The Making of Mind. (Ed. by Michael Cole & Sheila Cole). Cambridge, Massachusetts, Harvard University Press
  • Lurija, A.R. (1986) Elettyä ja ajateltua. Tieteellinen omaelämäkerta. Käännösliite Psykologia-lehden numeroissa 2–6 vuonna 1986 ja numerossa 1 vuonna 1987. Teoksen The Making of Mind suomennos.
  • Lurija, A.R. (1996) Suurmuistaja ja Mies jonka maailma pirstoutui. Suomentanut Mika Koivisto. Helsinki, Gaudeamus.
  • Lurija, A. R., & Vygotski, L. S. (1992). Teos Ape, primitive man, and child: Essays in the history of behavior (E. Rossiter, Trans.). New York: Harvester Wheatsheaf.
  • Vygotski, L. S., & Luria, A. N. (1994). Tool and symbol in the child development. In I. R. Van der Veer & J. Valsinerin (Eds.), The Vygotsky reader (pp. 99–174). Oxford: Blackwell.

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.