Albert Pyun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Albert F. Pyun (19. toukokuuta 1953 Havaiji – 26. marraskuuta 2022 Las Vegas)[1] oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Hänet tunnetaan lukuisten b-luokan elokuvien ohjaajana.
Havaijiilla syntyneen Pyunin ura ohjaajana alkoi vuonna 1982 valmistuneen Julma miekka -toimintaelokuvan myötä. Se oli hänen taloudellisesti menestynein elokuvansa 39 miljoonan dollarin lipputuloilla. Pyunin työtahti oli jo 1980-luvulla nopea – uusi elokuva valmistui vuosittain. Vuosikymmenen tunnetuimmat Pyun-elokuvat ovat Muukalainen L.A.:sta (1988) ja Jean-Claude Van Dammen tähdittämä Cyborg, joka keräsi Yhdysvalloissa 10 miljoonan dollarin lipputulot ja maailmanlaajuisesti yli 29 miljoonaa dollaria.
1990-luvulla Pyun jatkoi halpaelokuvien ohjaamista. Tunnetuimpia ovat Nemesis-elokuvasarja (1993–1997), Knights (1993), Adrenalin: Fear the Rush (1996) ja Mean Guns – julmat aseet (1997). VHS-kasettien vahvistettua asemaansa elokuvia alettiin julkaista suoraan tallenteina vähittäismyyntiin ilman teatterilevitystä. Myös lukuisia Pyunin teoksia on julkaistu niin.
2000-luvulla Pyun teki useita elokuvia. Suosituimmaksi on osoittautunut Steven Seagalin tähdittämä Ticker, joka kuvattiin korkealla 25 miljoonan dollarin budjetilla.
Lähteet
muokkaa- ↑ Murphy, J. Kim: Albert Pyun, Cult Filmmaker Behind ‘Cyborg,’ ‘Nemesis’ and ‘Captain America,’ Dies at 69 Variety. 27.11.2022. Viitattu 29.11.2022. (englanti)
Aiheesta muualla
muokkaa- Albert Pyun Internet Movie Databasessa. (englanniksi)