Akwasi Amankwa Afrifa (24. huhtikuuta 1936 Mampong16. kesäkuuta 1979 Accra) oli ghanalainen sotilas, joka toimi maansa valtionpäämiehenä vuosina 1969–1970.[1]

Akwasi Afrifa
Ghanan valtionpäämies
Edeltäjä Joseph Ankrah
Seuraaja Nii Amaa Ollennu (vt.)
Edward Akufo-Addo
Henkilötiedot
Syntynyt24. huhtikuuta 1936
Kuollut16. kesäkuuta 1979
Tiedot
Sotilaspalvelus
Sotilasarvo kenraaliluutnantti

Afrifa sai sotilaskoulutuksensa siirtomaa-aikana englantilaisilta, ja opiskeli kaksi vuotta Sandhurstin kuninkaallisessa sotakorkeakoulussa. Hän kuului vuoden 1966 sotilasvallankaappauksen jälkeen maata hallinneeseen kahdeksanmiehiseen junttaan (National Liberation Council, NLC), ja toimi sen johdossa maan valtionpäämiehenä 1969. Vuonna 1970 Afrifa johti presidenttikomissiota, joka toimi vt. presidenttinä oikean presidentin valintaan asti. Afrifa surmattiin ampumalla maan muun sotilasjohdon joukossa vuoden 1979 levottomuuksissa.[1] Kahdeksan kenraalia tuomittiin pikaoikeudenkäynneissä, teloitettiin ja haudattiin joukkohautoihin. Vuonna 2001 heidän jäännöksensä määrättiin kaivettaviksi ylös ja palautettaviksi perheille.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Lt. Gen Akwasi Amankwa Afrifa Ghana Web. Viitattu 21.7.2018.
  2. Resolving Ghana's violent past BBC. 2001. Viitattu 21.7.2018.