Aktiivinen kuljetus

Aktiivinen kuljetus on energiaa tarvitsevien aineiden siirtämistä solukalvon läpi pienemmästä pitoisuudesta suurempaan.[1] Energia saadaan joko ATP:n (adenosiinitrifosfaatti) hydrolysoituessa ADP:ksi (adenosiinidifosfaatti) (primaarinen aktiivinen kuljetus) tai toisen komponentin sähkökemiallisen gradientin purkautumisesta (sekundaarinen aktiivinen kuljetus).

Na-K-pumpun toiminta solukalvolla

Primaarinen aktiivinen kuljetus tapahtuu solukalvon ionipumppujen avulla. Hermosolujen yleisin ionipumpputyyppi on natrium-kalium-pumppu. Hermosolun ulkopuolella on enemmän natriumioneja kuin sen sisäpuolella, ja vastaavasti sen sisäpuolella on enemmän kaliumioneja kuin sen ulkopuolella. Silti ionipumput pumppaavat lisää natriumia ulos ja kaliumia sisään. Ionien pumppauksella saavutettu kalvojännite on välttämätön hermosolujen toiminnalle.

Sekundaarinen aktiivinen kuljetus tapahtuu solukalvon kantajaproteiinien avulla. Kantajaproteiinit kuljettavat soluun tai siitä ulos polaarisia molekyylejä kuten sokereita ja aminohappoja, sekä ioneja. Molekyyli kiinnittyy kantajaproteiiniin kalvon toisella puolella. Kiinnittyminen saa kantajaproteiinin muodon muuttumaan siten, että molekyyli vapautuu kalvon toiselle puolelle.

Aktiivisen kuljetuksen lisäksi aineet voivat kulkeutua soluun tai solusta pois myös passiivisesti diffuusion tai fasilitoituneen kuljetuksen keinoilla.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Happonen Päivi, Holopainen Mervi, Sotkas Panu, Tenhunen Antero, Tihtarinen-Ulmanen Marja, Venäläinen Juha: Bios 3 Solu ja perinnöllisyys, s. 159. Otava. ISBN 978-952-63-4415-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa