Aito avioliitto (yhdistys)
Aito avioliitto ry (ruots. Äkta äktenskap rf) on tammikuussa 2015 perustettu suomalainen yhdistys.[1] Yhdistyksen julkaisemien sääntöjen mukaan sen tarkoitus on "edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä ... edistää lapsen oikeutta tuntea sekä isänsä että äitinsä ja olla heidän hoidettavanaan koko lapsuusaikansa mikäli mahdollista ... [ja] edistää lapsen terveen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että pojan kasvua mieheksi ja tytön kasvua naiseksi tuetaan vahvistamalla sukupuolten luontaista erilaisuutta, sekä turvaamalla lapselle myös adoptiotilanteessa perhemalli, jossa lapsella on sekä isä että äiti".[5]
Aito avioliitto ry | |
---|---|
Perustettu | tammikuu 2015 [1][2] |
Perustaja | Jukka-Pekka Rahkonen ja Pasi Turunen [3] |
Kotipaikka | Helsinki [1] |
Susanna Koivula | |
Puheenjohtaja | Arto Jääskeläinen[4] |
Aiheesta muualla | |
[aitoavioliitto |
Yhdistys tunnetaan parhaiten sen tukemasta kansalaisaloitteesta, jonka tavoitteena oli samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavan lakimuutoksen kumoaminen ja avioliiton säilyttäminen laissa miehen ja naisen välisenä liittona.[6] Kansalaisaloite käytti pääasiallisena perustelunaan "lasten oikeutta sekä äitiin että isään".[6] Yhdistyksen näkemykset sateenkaariperheiden lasten hyvinvoinnista ovat nykyisin vallitsevan tieteellisen konsensuksen vastaisia.[7][8]
Historia
muokkaaParinkymmenen hengen kokoinen ryhmä järjestäytyi Facebookissa sen jälkeen kun Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista -sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa syksyllä 2014.[7] Ryhmässä olleet Jukka Rahkonen ja Pasi Turunen perustivat Aito avioliitto -yhdistyksen tammikuussa 2015.[1][7][3]
Marraskuussa 2015 yhdistyksen hallitus myönsi Jukka Rahkoselle eron yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä.[9] Tämä oli seurausta siitä, että hän oli julkisuudessa esittänyt uskonnonvapauden rajoittamista muslimeilta ja muun muassa moskeijoiden tuhoamista, mikä yhdistyksen mukaan ei ollut linjassa yhdistyksen toiminnan tavoitteiden ja sen edustamien arvojen kanssa.[9] Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtaja Susanna Koivula.[9]
Kansalaisaloite
muokkaa- Pääartikkeli: Aito avioliitto (kansalaisaloite)
Yhdistys julkisti 28. maaliskuuta 2015 kansalaisaloitteen,[10][11] jonka tavoitteena oli samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavan lakimuutoksen kumoaminen ennen sen voimaanastumista 1. maaliskuuta 2017.[12][13] Yhdistys alkoi keräämään kannatusilmoituksia julkistamista seuraavana päivänä, 29. maaliskuuta 2015.[13] Kannatusilmoitusten keruuaika päättyi 29. syyskuuta 2015.[12] Kansalaisaloite sai keruuaikana 106 195 kannatusilmoitusta.[14] Sen läpimenoa pidettiin kuitenkin epätodennäköisenä, sillä merkittävä enemmistö sitä käsittelevän lakivaliokunnan jäsenistä oli aikaisemmin sanonut, ettei edellisen eduskunnan hyväksymää lainmuutosta samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutettaisi.[7][15]
Kansalaisaloitteen vireillepanijat Pasi Turunen ja Jukka Rahkonen luovuttivat aloitteen eduskunnan puhemies Maria Lohelalle kesäkuussa 2016.[16] Eduskunta keskusteli aloitteesta 8. syyskuuta 2016.[17] Aloitteesta oli julkisuudessa aikaisemmin puhuttu "kiusantekona ja ruohonjuuridemokratian absurdina hyväksikäyttönä",[7] ja eduskunnan keskustelussa toistui mielipide, että kansalaisaloite oli turha.[17] Eduskunta äänesti kansalaisaloitteeseen sisältyvästä lakiehdotuksesta 17. helmikuuta 2017.[18] Kansalaisaloite kaatui lopullisesti äänin 120-48.[18][14]
Näkemykset
muokkaaYhdistys on väittänyt, että sateenkaariperheiden lapsilla menisi huonommin.[8] Yhdistyksen tukema kansalaisaloite käytti tätä pääasiallisena perusteluna samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavan lakimuutoksen kumoamiselle.[6] Yhdistyksen kriitikot ovat kuitenkin viitanneet meta-analyyseihin samaa ja eri sukupuolta olevien vanhempien lasten kehitystä vertaavista tutkimuksista.[7] Tutkimustuloksiin perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan on olemassa tieteellinen konsensus siitä, että "ryhmien välillä ei ole eroja useimpien lasten kehitykseen liittyvissä seikoissa".[7][8][19] Näihin seikkoihin lukeutuu "lasten psyykkinen hyvinvointi, älyllinen kehitys, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolinen suuntautuminen".[7] Yhdistys on asiantuntijoiden mielipiteistä huolimatta kieltänyt, että asiasta vallitsisi tieteellinen konsensus.[8]
Kansainvälinen yhteistyö
muokkaaYhdistyksen julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan se on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen ranskalaisen La Manif pour tous -liikkeen kanssa,[20] jonka logon ja värien käyttöön yhdistys sanoo sillä olevan oikeus.[2] Yhdistys toimii omien sanojensa mukaan ”yhdessä rintamassa” myös irlantilaisen Iona Instituten, yhdysvaltalaisen MassResistancen ja englantilaisen Coalition for Marriagen kanssa.[20] HLBT-aktivisti Juhani Viherlahti on kritisoinut Aito avioliitto -yhdistystä sen yhteyksistä yhdysvaltalaiseen MassResistance -järjestöön, jonka Southern Poverty Law Center on määritellyt vihajärjestöksi.[21] Vastauksena tälle kritiikille Aito avioliitto -yhdistys on kirjoittanut, että he yhdistyksenä eivät ota kantaa homoseksuaalisuuteen, ja että heidän oleminen ”samassa rintamassa” MassResistancen kanssa tarkoittaa heillä olevan ”yhteisiä tavoitteita sananvapauden säilyttämisen puolesta”.[22]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d Aito avioliitto ry, Äkta äktenskap rf Yhdistysnetti. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 29.9.2015.
- ↑ a b Tietoa meistä Aito avioliitto ry. Viitattu 23.9.2015.
- ↑ a b Sutinen, Teija: Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ollutkaan loppuunkäsitelty – torstaina eduskunta väittelee aloitteesta, jolla se halutaan kumoon Helsingin Sanomat. 7.9.2016. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Yhdistyksen uusi hallitus valittu vuodelle 2019-2020 30.5.2019. Aito avioliitto ry. Viitattu 24.1.2020.
- ↑ Aito avioliitto ry säännöt (PDF) Aito avioliitto ry. Viitattu 9.3.2017.
- ↑ a b c Thursday's papers: Bid to ban same-sex marriage, Finns go abroad to find work, egg origins and swimming hall woes 8.9.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Typpö, Juho: Tämä mies haluaa kumota tasa-arvoisen avioliittolain – miksi? Nyt. 21.7.2015. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ a b c d Aito avioliitto -liikkeen Rahkonen pysyy kannassaan: Sateenkaariperheiden lapsilla menee huonommin Radio Nova. 22.7.2015. MTV Oy. Viitattu 2.3.2017.
- ↑ a b c Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu 23.11.2015. Aito avioliitto ry. Viitattu 5.1.2016.
- ↑ Heurekassa järjestettävästä avioliittotapahtumasta syttyi tiedotussota Vantaan Sanomat. 12.3.2015. Vantaa: Etelä-Suomen Media Oy. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 2.10.2015.
- ↑ Heureka täyttyi perinteisen avioliiton puolustajista KD Lehti. 28.3.2015. Helsinki: KD-Mediat Oy/Suomen Kristillisdemokraatit. Viitattu 2.10.2015.
- ↑ a b Aito avioliitto -kansalaisaloite ylitti tiistaina 100 000 nimen rajan Turun Sanomat. 29.9.2015. Turku: TS-Yhtymä. Arkistoitu 1.10.2015. Viitattu 30.9.2015.
- ↑ a b Kansalaisaloite Kansalaisaloite.fi-sivusto. 29.3.2015. Viitattu 23.9.2015.
- ↑ a b KAA 2/2016 vp eduskunta.fi. Viitattu 2.3.2017.
- ↑ Salokorpi, Jussi: Lakivaliokunta ei hevin muuta avioliittolakia 19.7.2015. Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2017.
- ↑ Aito avioliitto -aloite luovutettiin eduskunnalle Keskisuomalainen. 22.6.2016. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 28.7.2016.
- ↑ a b Sutinen, Teija: Eduskunnassa väiteltiin tunteikkaasti tasa-arvoisesta avioliittolaista – ”Tämä keskustelu tuntuu pikkaisen turhalta” Helsingin Sanomat. 8.9.2016. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ a b Eduskunta hylkäsi sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista koskevan kansalaisaloitteen 17.2.2017. Eduskunta. Viitattu 18.2.2017.
- ↑ Nurminen, Jussi: Tutkijat yksimielisiä: Homojen kasvattamat lapset eivät eroa heteroperheiden lapsista 24.6.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 2.3.2017.
- ↑ a b Rahkonen, Jukka-Pekka: Aito avioliitto -yhdistys lehdistötiedote 19.1.2015 klo 10.00: Uusi yhdistys puolustamaan aitoa avioliittoa (PDF) 19.1.2015. Helsinki: Aito avioliitto ry. Arkistoitu 5.10.2015. Viitattu 1.10.2015.
- ↑ Viherlahti, Juhani: Aito Avioliitto -yhdistys on amerikkalaisen homoja vihaavan Mass Resistance -järjestön haarakonttori Ranneliike.net-sivusto. 25.8.2015. Viitattu 1.10.2015.
- ↑ Aito avioliitto ja Mass Resistance 28.8.2015. Helsinki: Aito avioliitto ry. Viitattu 2.10.2015.
Aiheesta muualla
muokkaa- Aito avioliitto ry:n kotisivut
- Helpinen, Varpu: Twitter-viestit paljastivat Aito avioliitto -yhdistyksen luvattoman kojun Helsingin Kirjamessuilla 30.10.2016. Yleisradio Oy.