Aikakausmedia

suomalainen aikakauslehtikustantajien yhteistyöfoorumi

Aikakausmedia ry (aik. Aikakauslehtien liitto) on vuonna 1946 perustettu aikakauslehtikustantajien ja -julkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseniä ovat kaikki merkittävät suomalaiset aikakauslehtikustantajat. Kustantajajäseniä on noin 250, ja ne julkaisevat yhteensä lähes 500 aikakauslehteä ja verkkojulkaisua. Edustettuina ovat yleisö-, ammatti- ja järjestölehdet sekä asiakaslehdet.[1]

Aikakausmedian toimisto on Helsingin Etelärannassa. Kuvassa rakennuksen sisäänkäynti.

Liiton keskeisimpiä tehtäviä ovat toimialan edunvalvonta, aikakauslehtialan markkinointi, tutkimus ja viestintä, nuorten lukutaidon edistäminen, koulutus ja kansainvälinen toiminta.[1]

Aikakausmedia ylläpitää mediakorttipalvelua Mediakortit.fi, josta voi hakea yli 200 aikakauslehden tietoja useilla eri hakukriteereillä: aakkosten, lehtiluokkien, asiasanojen ja teemojen perusteella. Palvelussa pystyy myös vertailemaan lehtien tietoja keskenään ja laskemaan mainoskampanjalle kontaktihinnan. Vertailuun saa lisäksi KMT:ssa mukana olevien lehtien profiilitiedot. Palvelu toimii sekä suomeksi että englanniksi.[2]

Editkilpailu on Aikakausmedian järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vuosittain aikakauslehtialan parhaita tekijöitä toimituksellisissa ja mainonnallisissa sarjoissa.[3]

Aikakausmedia ADS muokkaa

Aikakausmedia ADS Oy on Aikakausmedian omistama yritys, jonka palveluja ovat mainostilan varausjärjestelmä, mainosaineistojen tarkistusjärjestelmä ja mediakortit. Yritys on perustettu vuonna 1997.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Toiminta Aikakausmedia. Viitattu 11.8.2021.
  2. Aikakausmedian mediakortit Aikakausmedia. Viitattu 11.8.2021.
  3. Kilpailun säännöt ja arviointiperusteet Aikakausmedia. Arkistoitu 11.8.2021. Viitattu 11.8.2021.
  4. Aikakausmedia ADS:n palvelut Aikakausmedia ADS. Viitattu 11.8.2021.

Aiheesta muualla muokkaa