Avaa päävalikko

Agneta Sigrid Hillevi Hobin (s. 24. lokakuuta 1945 Helsinki) on suomalainen tekstiilitaiteilija.[1]

HenkilöhistoriaMuokkaa

Hobin syntyi apteekkari Nils Hobinin ja Barbro Mosseén perheeseen. Hänen puolisonsa vuodesta 1976 on professori Jukka Mikko Seppo Pennanen. Hobin tuli ylioppilaaksi 1964 ja suoritti tekstiilitaiteilijan tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa 1971. Hän on toiminut tekstiilitaiteilijana Saksassa ja Kööpenhaminassa sekä Finlaysonin ja Marimekon palveluksessa ja vapaana taiteilijana vuodesta 1977. Taiteilijan työnsä ohella Hobin on opettanut ja toiminut opinnäytetöiden ohjaajana ja tarkastajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1982-1993.[1]

Taiteellinen tuotantoMuokkaa

Hobin on pitänyt yksityisnäyttelyjä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.[1] Hän on tehnyt tekstiiliveistoksia, joissa hän käyttää samaa aihetta, kuten kalanpyrstöä, erilaisin yhdistelmin. Hänen teoksissaan yhdistyy metalli usein tekstiiliin. Hobinin teoksia on julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, muun muassa Designmuseossa, Oulun taidemuseossa ja useissa Suomen suurlähetystöissä. Hän on suunnitellut kirkkotekstiilejä muun muassa seuraaviin kohteisiin:

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 224. Hobin, Agneta. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  2. Arto Seppälä: Lanka läpi vuosisatojen, s. 285. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 2005. ISBN 952-91-9119-7.
  3. Heikkilä, Markus: Jukka Puotila ja Reijo Taipale saavat Pro Finlandia -mitalit HS.fi. 2.12.2015. Viitattu 9.12.2015.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.