Adu Ogyinae on Ghanan ašantien mytologiassa ensimmäinen ihminen. Hän ilmestyi maanpinnassa olleesta aukosta pienen ihmisjoukon johtajana ja oli heistä ainoa, joka ei kavahtanut maan uusia ja outoja näkymiä. Kaksi päivää myöhemmin puu kaatui Adun päälle ja hän kuoli. Ryhmän muut jäsenet kuitenkin säilyivät hengissä, ja heistä tuli ihmissuvun esivanhemmat.[1]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Cotterell 1996, s. 181